Ulkomaille työskentelemään lähteneen on normaaliin tapaan annettava Suomeen veroilmoitus. Ulkomailla ansaitusta palkasta on annettava Suomeen tietoja, vaikka kyseistä palkkaa ei aina verotettaisikaan Suomessa.
Ulkomailla tehdystä työstä saatu palkka (ulkomaantyötulo) ei ole Suomessa veronalaista tuloa, jos oleskelu ulkomailla johtuu tästä työstä ja kestää yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta. Ulkomaantyötulona ei kuitenkaan pidetä palkkaa, jota työskentelyvaltio Suomen ja tämän valtion välillä voimassa olevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen mukaan ei saa ensisijaisesti verottaa, eikä palkkaa, joka on saatu esim. Suomen valtiolta.
Vaikka ulkomaanpalkka ei olisi kuuden kuukauden säännön mukaan Suomessa verotettava, joudutaan siitä usein miten maksamaan sairasvakuutusmaksu.
Ulkomaantyötulon verotukseen vaikuttavat Suomen ja ulkomaisen välisen verotussopimukset. Näitä on 60 valtion kanssa. Jos kuuden kuukauden sääntö ei sovellu ulkomaanpalkkaan, kaksinkertainen verotus poistetaan Suomessa. Tämä tapahtuu tavallisesti siten, että ulkomainen vero vähennetään Suomessa samasta tulosta määrättävästä verosta.
Aiheesta lisää: