Liiton jäseneksi voi lilittyä yliopiston professori taikka häneen verrattavassa asemassa oleva tutkija tai opettaja. Jäseneksi voidaan hyväksyä määräaikaisessa palvelussuhteessa työskentelevä, jos palvelussuhde kestää vähintään vuoden.
Professorin urapolulle (vakinaistamispolulle; tenure track) valittu, professoriksi tähtäävä henkilö voidaan hyväksyä liiton jäseneksi silloin, kun hän on saavuttanut urapolun toiseksi viimeisen vaiheen. Nimike on tällöin useimmiten apulaisprofessori (associate professor).
Valtion tutkimuslaitoksissa professoreina ja tutkimusprofessoreina työskentelevillä on Professoriliiton jäsenkelpoisuus. Näihin tehtäviin valituksi tuleminen on tyypillisesti edellyttänyt asianomaisen tieteellisen kelpoisuuden arviointia. Hakijakohtaisesti jäsenkelpoisuus harkitaan niiden kohdalla, jotka toimivat valtion tutkimuslaitoksissa tutkimusjohtajina tai vastaavissa tehtävissä. Samaten muissa tutkimusorganisaatioissa työskentelevien tutkimusprofessoreiden, tutkimusjohtajien tai vas-taavissa tehtävissä toimivien jäsenkelpoisuutta tarkastellaan hakijakohtaisesti. Tutkimuslaitoksessa työskentelevän jäsenhakemuksen liitteeksi tarvitaan (1) ansioluettelo, josta ilmenevät työura, tieteellisen pätevyyden arvioinnit, mahdollinen dosentuuri, väitöskirjojen ohjaus sekä muu tieteellinen toiminta. Lisäksi tarvitaan (2) julkaisuluettelo sekä (3) nykyisen työnkuvan luonnehdinta. Liitteet voi lähettää asiamies Raija Pyykölle sähköpostitse (raija.pyykko (at) professoriliitto.fi).
Jäsenilmoitus ja valtakirja jäsenmaksun perimiseksi ovat tulostettavissa alta. Ne palautetaan allekirjoitettuina liiton toimistoon. Valtakirjaan tarvitaan vain jäseneksi haluavan oma allekirjoitus; Professoriliiton toimisto hoitaa yhteydenpidon jäsenen työnantajan kanssa. Lähetä jäsenilmoitus ja valtakirja postitse osoitteeseen Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki tai faksilla numeroon (09) 4250 7030.
Voit myös käyttää ao. sähköistä ilmoittautumislomaketta.
Palkansaajana työskentelevät jäsenet voivat antaa jäsenmaksunsa työnantajan perittäväksi. Voit tulostaa valtakirjan ao. tiedostosta. Lähetä valtakirja liiton toimistoon os. Professoriliitto, Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki.