På Svenska | In English
Yhteystiedot | Materiaalipankki | Haku | Linkit | Sivukartta |
Etusivu › Sosiaaliturva › Vuorotteluvapaa
Tulosta sivu   Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Vuorotteluvapaa

Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä työnantajansa kanssa tekemän vuorottelusopimuksen mukaisesti vuorotteluvapaalle ja työnantaja palkkaa samaksi ajaksi työvoimatoimistossa työttömänä olevan henkilön. Vuorotteluvapaan kesto on yhdenjaksoisesti vähintään 90 kalenteripäivää ja yhteensä enintään 359 kalenteripäivää. Vuorotteluvapaan voi jaksottaa vähintään 90 päivän pituisiin jaksoihin. Vuorotteluvapaalta palaavalla henkilöllä on oikeus aikaisempaan tai siihen rinnastettavaan työhön.

Vuorotteluvapaan edellytykset

  • työhistoriaedellytys eli vähintään 10 vuoden työhistoria ennen vuorotteluvapaan aloittamista
  • työssäoloedellytys eli vähintään yhden vuoden kokoaikainen (yli 75 %) työssäolo ja palvelussuhde samaan työnantajaan välittömästi ennen vuorotteluvapaan alkamista

Vuorottelukorvaus

Vuorottelukorvauksen täysi määrä on 70 prosenttia siitä työttömyyspäivärahasta, johon henkilöllä olisi oikeus työttömäksi jäädessään. Jos vapaalle jäävällä on yli 25 vuoden työhistoria, on vuorottelukorvauksen taso 80 prosenttia laskennallisesta työttömyyspäivärahasta. Korvauksen perusteena oleva työttömyyspäiväraha lasketaan vuorotteluvapaata edeltävien 52 viikon ajalta saaduista ansiotuloista.

 

Lisätietoja:

Vuorottelukorvaus

Vuorotteluvapaaopas

Vuorottelusopimus