Yliopisto-opetus ei ole pelkkiä massaluentoja ja kirjatenttejä
Kirjoittanut
Aki MikkolaLaura Nordinin kolumni (HS 18.8.2026) maalaa suomalaisesta korkeakouluopetuksesta vanhentuneen kuvan. Monotoninen massaluento ja yksinäinen kirjatentti eivät enää ole normi. Ainakaan niillä kursseilla, joita olen itse viime vuosina opettanut ja kehittänyt.
Olen professorina LUT-yliopistossa panostanut opetukseeni järjestelmällisesti. Käytän juuri niitä keinoja, joita Nordin peräänkuuluttaa mutta väittää puuttuviksi. Esitän luentojen aikana lyhyitä kysymyksiä. Niiden avulla näen heti, onko asia mennyt perille. Samalla opiskelijat joutuvat itse ajattelemaan, eivät vain kuuntelemaan. Viikoittaiset harjoitustehtävät pitävät oppimisen käynnissä koko kurssin ajan. Kaikki ei siis ratkea yhtenä tenttipäivänä. Ohjatuissa tietokoneharjoituksissa opiskelija soveltaa oppimaansa käytäntöön. Palaute ohjaajalta tulee välittömästi.
Tämä ei ole poikkeus. Se on esimerkki laajemmasta kehityksestä. Monilla muillakin tekniikan alan kursseilla opiskelu perustuu nykyään projektioppimiseen ja laboratorioharjoituksiin. Niissä opiskelija ratkaisee todellisia ongelmia. Hän saa jatkuvaa palautetta osaamisensa kehittymisestä, ei pelkkää kirjatentin lopputulosta. Professorit ja muut opettajat osaavat jäsentää laajojakin kokonaisuuksia erinomaisesti. Kurssit rakennetaan osaamistavoitteista käsin. Oppimista tuetaan viikoittaisella palautteella. Arviointi hajautetaan useaan osaan yhden lopputentin sijaan. Tämä ei ole sattumaa. Se on tulosta määrätietoisesta pedagogisesta kehitystyöstä.
Nordin on oikeassa yhdessä asiassa. Kehnoa opetusta ei pidä hyväksyä, eikä siitä pidä vitsailla. Mutta koko korkeakouluopetuksen yleistäminen yhden tai kahden oppiaineen perusteella on epäreilua. Se tekee vääryyttä sille työlle, jota moni opettaja tekee joka päivä oppimisen eteen. Opetus on kehittynyt. Tätä ei pidä unohtaa, kun keskustellaan korkeakoulutuksen arvosta.
