Hallitusohjelma kääntää yliopistojen ja tutkimuksen rahoituksen takaisin nousu-uralle
3.6.2019
TIEDOTE 3.6.2019
Hallitusohjelma kääntää yliopistojen ja tutkimuksen rahoituksen takaisin nousu-uralle
Uudessa hallitusohjelmassa on yliopistoille ja tutkimukselle paljon myönteistä. Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton keskeisenä vaali- ja hallitusohjelmatavoitteena oli yliopistoindeksin saaminen takaisin voimaan. Nyt hallitus vakuuttaa, että indeksikorotukset toteutetaan täysimääräisinä koko hallituskauden ajan. Lisäksi yliopistojen ennakoitavaa ja pitkäjänteistä perusrahoitusta vahvistetaan 40 miljoonan euron lisäyksellä per vuosi. - Tämä lisäys ei toki riitä kompensoimaan kahdeksan vuoden aikana tehtyjä leikkauksia, mutta lisäraha tulee todella tarpeeseen, kun ottaa vielä huomioon yliopistojen jatkuvasti lisääntyvät tehtävät, kommentoivat Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Maija S. Peltola ja Professoriliiton puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto. Yliopistojen ja tutkimuksen rahoituksen lisäykset on hallitusohjelmassa sijoitettu Elinvoimainen Suomi -osuuteen. Sinne on kirjattu myös tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukemiseen 43 miljoonan euron pysyvät lisäykset vuoteen 2023 mennessä. Lisäksi aiotaan laatia pitkän aikavälin suunnitelma, jonka avulla TKI-toimintaympäristö paranee ja sitä kautta yksityisten ja julkisten investointien ja rahoituksen tasolla tavoitellaan neljän prosentin bruttokansantuoteosuutta. Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto pitävät hyvänä myös sitä, että ulkomaalaisten tutkijoiden, Suomessa opiskelevien ja heidän perheidensä maahan jäämistä helpotetaan uudistamalla lupakäytäntöjä, sujuvoittamalla oleskelulupaprosesseja. Nyt tässä on ollut paljon ongelmia. Lisäksi liitot pitävät myönteisenä sitä, että korkeakoulujärjestelmän ja korkeakouluyhteisön luottamusta halutaan vahvistaa. Eri hallintomuotoisten yliopistojen sisällä toteutetaan arviointi autonomian tilasta ja sen suhteesta perustuslain vaatimuksiin. Arvioinnissa otetaan huomioon kolmikantainen yliopistodemokratia. Tässä hallitusohjelman laatijat ovat ilmeisesti ottaneet huomioon eduskunnan oikeusasiamiehen keväällä tekemän ratkaisun. - Pidämme positiivisena signaalina myös sitä, että hallitusohjelman alussa puhutaan tutkimusmyönteisestä ilmapiiristä, luvataan sitoutua tietopohjaiseen politiikan tekoon sekä halutaan syventää yhteistyötä tiedeyhteisön kanssa.
LISÄTIETOJA: puheenjohtaja Maija S. Peltola (Tieteentekijöiden liitto), 0400 645 497; puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto (Professoriliitto), 045 657 5757
|