Valtiolle on neuvoteltu uusi virka- ja työehtosopimus ajalle 1.3.2022–29.2.2024.

4.3.2022

Valtion budjettitalouden virastoissa työskentelee noin 75 000 henkilöä. Professoriliiton jäsenistä valtion virka- ja työehtosopimusta sovelletaan lähinnä tutkimuslaitoksissa.

Sopimus on kaksivuotinen. Yleiskorotus nostaa kaikkien palkkoja 2 prosenttia 1. kesäkuuta lukien.

Päätoimisten ja sivutoimisten luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen kuukausipalkkioita korotetaan 1.6.2022 lukien 2,00 prosentilla.

Seuraavan vuoden korotuksesta palkansaajajärjestöt (JUKO, JHL ja Pro) ja Valtion työmarkkinalaitos neuvottelevat jouluun mennessä. Jos osapuolet eivät pääse yksimielisyyteen toisen vuoden korotuksesta, sopimus on mahdollista irtisanoa ensimmäisen vuoden jälkeen.

Lisää palkallista perhevapaata toiselle vanhemmalle

Perhevapaauudistus vietiin sopimukseen kokonaisuudessaan lainsäädännön edellyttäminä teknisinä muutoksina. Lisäksi toisen vanhemman palkallisia perhevapaita lisättiin merkittävästi.

Synnyttäneen vanhemman palkalliset perhevapaat säilyivät yhteensä 72 päivässä, ja toisen vanhemman palkalliset perhevapaat nousivat 6 päivästä 18 päivään.

Jaksotyön aikana sairastuminen ei vie enää ylitöitä

Jaksotyön osalta sopimusmääräyksissä on ollut sairastumiseen liittyvän työajan laskennan ongelma, joka korjataan viimeistään 30. lokakuuta lähtien. Jatkossa ylityöt korvataan oikein myös sairastuessa. Uudistus poistaa samalla sen epäkohdan, että virkamiehet työskentelisivät sairaana varmistaakseen ylityökorvaukset.

Omaishoitovapaa

Kalenterivuoden aikana on oikeus saada enintään viisi työpäivää vapaata omaishoitovapaana.

Työryhmät

Sopimuskaudella kootaan matkatyöryhmä, muuttuva työelämä ja työhyvinvointi -työryhmä, tilastoryhmä, työaikaryhmä ja valtion palkkausjärjestelmien kehittämisryhmä.