Tutkimuksella ja innovaatioilla varmistetaan Suomen tulevaisuutta

22.3.2022

Sanna Marinin hallitus käy keskusteluja valtiontalouden kehyksistä vuosille 2023–26 epävarmoissa tunnelmissa. Venäjän sota Ukrainassa luo varjonsa kaikkeen tekemiseen, koronakriisi on yhä päällä, ja hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin tuore raportti alleviivaa vihreän siirtymän kiireellisyyttä.

Kaiken tämän keskellä on pysähdyttävä miettimään, kuinka pystymme vastaamaan kriiseihin ja katsomaan myös tulevaan. Tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoiminta ovat avainasemassa resilientin yhteiskunnan rakentamisessa sekä kestävän kasvun ja vihreän siirtymän toteuttamisessa. Tieto ja sivistys ovat demokratian tärkeät tukipilarit.

TKI-rahoituksen lisäämiselle on vahva poliittinen tuki. Parlamentaarisen TKI-työryhmän esityksestä on käynnistynyt lakivalmistelu, jolla pyritään takaamaan rahoituksen pitkäjänteinen kasvattaminen kohti 4 %:ia bruttokansantuotteesta. Annamme tälle työlle täyden tukemme.

TKI-toiminnan panostuksien suunnitelmallinen lisääminen on aloitettava kevään 2022 kehysriihessä. Tavoitteena on oltava nopea pääsy verrokkimaiden tasolle ja kohti 4 %:n tavoitetta vuonna 2030. Edellisessä kehysriihessä päätetyt TKI-rahoituksen leikkaukset on peruttava. Akuutisti on estettävä Suomen Akatemian, Strategisen tutkimuksen neuvoston ja Business Finlandin TKI-rahoitusta vuonna 2023 uhkaavat leikkaukset. Samalla on aloitettava investoinnit koko TKI-järjestelmän vahvistamiseksi ja lisättävä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimijoiden välistä yhteistyötä. Kokonaisuuteen kuuluu yksityisiä investointeja vauhdittavan T&K-verokannustimen käyttöönotto. Näin varmistetaan Suomen kyky selviytyä kriiseistä sekä edellytykset kilpailukyvylle ja vetovoimaisuudelle.

 

Akava, yhteiskunta-asioiden päällikkö Piia Rekilä

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, toiminnanjohtaja Ida Mielityinen

Elinkeinoelämän keskusliitto EK, johtaja Riikka Heikinheimo

Professoriliitto, puheenjohtaja professori Jukka Heikkilä

Sivistystyönantajat, toimitusjohtaja Teemu Hassinen

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry, toiminnanjohtaja Tanja Risikko

Teknologiateollisuus ry, toimitusjohtaja Jaakko Hirvola

Tieteentekijöiden liitto, toiminnanjohtaja Johanna Moisio

Tutkimuslaitosten yhteenliittymä Tulanet, toiminnanjohtaja Sanna Marttinen