Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkankorotuksista jatkuivat perjantaina 17.2.

17.2.2023

Neuvottelut yliopistojen henkilöstön palkoista saivat perjantaina jatkoa. Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja yliopistotyönantajia edustava Sivista tapaavat 27. helmikuuta.

JUKO on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia eli prosentuaalista yleiskorotusta.

JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat irtisanoneet yliopistoja koskevan työehtosopimuksen tänään 17. tammikuuta.

Käytännössä irtisanominen tarkoittaa, että jos palkkaneuvottelut eivät etene neuvottelutulokseen, sopimukseton tila alkaa 1. huhtikuuta. Sopimuksettomassa tilassa noudatetaan vanhan työehtosopimuksen määräyksiä, mutta myös järjestölliset toimet ovat mahdollisia.

JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.