Professoriliitto vaikuttaa puolueisiin ja hallitusohjelmaan

17.4.2015

Professoriliitto on vaikuttanut tänä keväänä puolueisiin ja kansanedustajaehdokkaisiin monin tavoin – ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Ennen eduskuntavaaleja Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton edustajat tapasivat seitsemän puoluetta: perussuomalaiset (10.2.), keskusta (17.2.), kokoomus (19.2.), SDP (25.2.), vihreät (11.3.), vasemmistoliitto (19.3.) ja RKP (24.3.).

Tapaamisissa on jaettu liittojen yhteiset hallitusohjelmatavoitteet sekä keskustelu yliopisto- ja tiedepolitiikan keskeisistä ajankohtaisista teemoista: rahoituksen pitkäjänteisyys, duaalimallin kohtalo, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö. Myös tutkijanuraan ja tohtoreitten työllistymiseen liittyvät kysymykset ovat olleet esillä. 

Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto ja Suomen yliopistot UNIFI järjestivät yhteisen vaalipaneelin yliopisto- ja tiedepolitiikasta 19.3. Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa. Panelisteina oli ehdokkaat kahdeksasta puolueesta: puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr), kansanedustaja ja entinen opetusministeri  Sari Sarkomaa (kok), entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk), eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenet Mikaela Nylander (rkp) ja Mika Niikko (ps), kansanedustajat Jouko Jääskeläinen (kd) ja Anna Kontula (vas) sekä kansanedustajaehdokas Pilvi Torsti (sdp).

Acatiimi-lehden vaaliekstra ilmestyi 7.4. Siinä oli kahdeksalle puolueelle kysely yliopisto- ja tiedepolitiikan keskeisistä asioista. Muissa lehdissä vastaavaa kyselyä ei ole ollut. Lisäksi vaalinumerossa esiteltiin ne ehdokkaat, jotka ovat lehden julkaisijaliittojen jäseniä. Vaaliekstrasta otettiin hieman tavallista suurempi painos ja sitä on lähetetty mm. puoluetoimistoihin.

Lisäksi Professoriliitolla on Tiedossa tulevaisuus -kampanja, jolla on haluttu vaikuttaa tulevaan hallitusohjelmaan. Kampanjaan pyydettiin mukaan myös liiton jäseniä. Helsingin Sanomissa oli 28.3. näyttävä sivunkokoinen ilmoitus. #tiedossatulevaisuus -viestit ovat levinneet Facebookissa ja Twitterissä. Kampanja on jatkunut vaalipäivän jälkeen.