Yliopistosektorille työtaisteluvaroitus
13.2.2018
Yliopistosektorin pääsopijajärjestöt JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia ovat antaneet työtaisteluvaroituksen valtakunnansovittelijantoimistoon ja työnantajalle. Sopimusneuvottelut jatkuvat työtaisteluvaroituksesta huolimatta, mutta jos neuvottelutulokseen ei päästä 27.2. mennessä, kohdennettu työtaistelu toteutetaan Helsingin yliopistossa lakkona 28.2.2018 kello 0.00–24.00 välisenä aikana. Muissa yliopistoissa ja harjoittelukouluissa järjestetään Helsingin yliopiston henkilöstöä tukevia mielenilmauksia. Lakkoon osallistuvat kaikki Helsingin yliopistossa työskentelevät yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat JUKOn, JHL:n ja Pardian jäsenet.
Työnantaja haluaa sanella, ei neuvotella Yliopistosektori on ollut sopimuksettomassa tilassa helmikuun alusta alkaen. Neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta eivät etene, sillä työnantaja on osoittanut koko neuvotteluprosessin ajan väheksyvää asennetta henkilöstöä kohtaan.
Vaikka lakkovaroitus on annettu, neuvottelut toki jatkuvat. Järjestöt toivovat edelleen, että sopu löytyy ennen työtaistelutoimien aloittamista. Jos neuvottelutulokseen ei kuitenkaan päästä eikä neuvotteluissa tapahdu huomattavaa edistymistä, järjestöillä on valmius tehdä päätöksiä työtaistelun laajentamisesta.
Me olemme yliopisto! Jäsenille tiedotetaan neuvottelujen etenemisestä sekä työtaistelutoimenpiteistä JUKOn ja liittojen verkkosivujen sekä sosiaalisen median kanavien kautta. Me olemme yliopisto -henki on jälleen tarpeen! #meolemmeyliopisto
Seuraa JUKOn viestintää:
Lisätietoa:
Markku Kojo JUKOn yliopistosektorin neuvottelupäällikkö puh. 0400 419 784
Riku Matilainen JUKOn yliopistosektorin lakkotoimikunnan puheenjohtaja puh. 0207 589 614
|