Professorivähennykset on pysäytettävä

22.2.2019

Professorit tekevät tutkimusta johtamissaan kansainvälisissä ja kotimaisissa tutkimushankkeissa, hankkivat tutkimusryhmilleen toiminnan mahdollistavaa rahoitusta ja antavat tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Yliopistoissa työskentelevien professoreiden lukumäärä (full, kokoaikaiset) on kuitenkin laskenut vuosien 2009–2018 aikana 429 henkilöllä, joka on lähes 18%.

 

Professuurien vähenemiseen johtanut kehitys on seurausta yliopistojen rahoituksen pitkään kestäneestä kiristymisestä. Ensimmäisiä merkkejä tästä oli maan hallituksen Tuottavuusohjelmana tunnettu päätös vuonna 2006. Ohjelmalla  karsittiin vuosien 2008–2011 aikana suuri määrä yliopistojen ja valtion työpaikkoja ja henkilöstöä. Tämän jälkeen työpaikkojen väheneminen yliopistoissa on edelleen jatkunut.

 

Uuden tiedon ja osaamisen lisäksi professorit luovat työllään mahdollisuuksia suomalaisten tutkimusryhmien toiminnalle. Professorit vastaavat oman professuurinsa lisäksi tieteen-/taiteenalansa kehityksestä. Tämän vuoksi professuurien määrää tulee lisätä. Professuurien määrän lisääminen myös kasvattaa yliopistojen houkuttelevuutta työpaikkoina. Yliopistojen ja tutkimuksen rahoitusta tulee lisätä.

 

#tiedevaalit #sivistyksenpuolesta #professorit50