18 järjestöä muistuttavat: Nyt kirjoitetaan tulevaisuuden otsikot

15.5.2019

18 järjestöä muistuttaa koulutuksesta hallitusneuvottelijoita:

Nyt kirjoitetaan Suomen tulevaisuuden otsikot

 

Neljän seuraavan vuoden aikana määritellään maamme tulevaisuuden suunta. Siksi kasvatuksesta, koulutuksesta, tieteestä ja tutkimuksesta ei voi nyt tinkiä, vaan niihin on investoitava vahvasti.

 

Kasvatus-, koulutus- ja tutkimusalan sekä elinkeinoelämän järjestöt muistuttavat tänään hallitusneuvottelijoita laadukkaan koulutusinvestointien tärkeydestä. Yhteisen viestin mukaan hallitusneuvottelujen linjaukset ratkaisevat sen, millaisia uutisia koulutuksesta kirjoitetaan vuonna 2023.

 

- Yliopistojen lisääntyvistä tehtävistä ei selvitä ilman merkittävää korotusta perusrahoituksen tasoon. Lähes kaikkien puolueiden vaaliohjelmissa vaaditaan jatkuvaa oppimista sekä tuetaan Korkeakouluvision tavoitetta nostaa korkeakoulutettujen osuus 50 prosenttiin ikäluokasta. Näihin tavoitteisiin pääsy edellyttää lisärahoitusta, korosti Professoriliiton puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto.

 

Yhteisessä viestissä ovat mukana Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Akava, Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto, Sivistystyönantajat, Finlands Svenska Lärarförbund FSL, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, Suomen Vanhempainliitto, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE, ammattikorkeakoulut Haaga-Helia, Laurea, Metropolia ja Savonia, Suomen Lukiolaisten Liitto SLL ja Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL.

 

Yhteisöjen yhteinen kokosivun ilmoitus julkaistiin 15.5. Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, Aamulehdessä, Turun Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Kalevassa.

 

Lisätiedot:

puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto, 045 657 5757