Minna-Riitta Luukka

Hyvä johtaja luottaa, kuuntelee, arvostaa ja osaa delegoida

Akateemista yhteisöä ei voi johtaa käskyttämällä. Hyvällä johtajalla on oltava herkkyyttä kuunnella, mutta myös rohkeutta toimia. Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunnan dekaani, suomen kielen professori Minna-Riitta Luukka Jyväskylän yliopistosta kuvaa dekaanin roolia mielenkiintoiseksi mutta samalla haastavaksi. Luukka kuuluu lauantaina 21.4. kokoontuvaan Professoriliiton valtuustoon.

Julkaistu 21.4.2018

 

 

Minna-Riitta Luukka on toiminut dekaanina vuodesta 2013, ensin humanistisen tiedekunnan ja vuodesta 2017 alkaen humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaanina.

Dekaanin työ on vaihtelevaa ja monipuolista. Työhön kuuluu keskustelua, neuvottelua, pohtimista, linjaamista, päättämistä ja edustamista niin yliopiston sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

- Välillä dekaani on ”Leelian lepotuoli” ja välillä ”valtakunnansovittelijakin”.

Dekaanilla on hyvin keskeinen rooli yliopistoyhteisössä. Jyväskylässä dekaani kuulu yliopiston ylimpään johtoon ja pääsee vaikuttamaan koko yliopiston tulevaisuuden suunnitteluun ja tärkeiden linjausten ja päätösten valmisteluun. 

- Dekaanit ovat vararehtoreiden ohella rehtorin tärkeimpiä yliopistoyhteisön sisäisiä keskustelukumppaneita ja luottohenkilöitä.

Jyväskylän yliopiston johtosäännössä on määritelty, että dekaanin tulee olla tiedekunnan professorin tehtävässä. Luukka pitää tärkeänä, että dekaanit ovat professoreita eivätkä esimerkiksi yritysmaailmassa kannuksensa hankkineita johtajia.

- Akateemisen maailman ja tiedeyhteisön toimintatapojen tuntemus on yksi johtamisen kulmakivistä. Tämä lisää käsittääkseni myös yliopistoyhteisön luottamusta johtajaansa.

Dekaani on samalla oman tiedekuntansa johtaja ja edustaja, joka on yhdessä laitosjohtajien kanssa vastuussa tutkimuksen ja koulutuksen laadusta, taloudesta ja henkilöstöstä.

- Laadun ja tuloksen tekevät tietenkin tiedekunnan tutkijat, opettajat ja opiskelijat. Dekaanin tehtävä on mahdollistaa se ja tukea sitä käytettävissä olevien keinojen avulla. Tietyllä tavalla dekaani seisoo paikalla, josta näkee useaan suuntaan. Se on osa tehtävän kiinnostavuutta mutta samalla myös haastavuutta.

Hyvä johtaminen yliopistossa on samanlaista kuin hyvä johtaminen yleisemminkin: oikeudenmukaista, läpinäkyvää, osallistavaa, kuuntelevaa ja arvostavaa, mutta samalla myös päättäväistä, rohkeaa ja vastuullista. Johtajan tulee olla samalla läsnä ja lähellä, mutta toisaalta pystyä katsomaan asioita kokonaisuuksina ja etäämmältä, Luukka kuvailee.

- Tärkeää on oppia luottamaan ja delegoimaan. Ajanhallinta vaatii opiskelua, ja mikromanagerointiin ei kannata sortua. 

Akateemisessa johtamisessa on myös omat haasteensa erityispiirteensä.

- Professoreiden ja muiden asiantuntijoiden johtamisessa on tärkeä säilyttää myös tietty nöyryys ja tunnistaa ja tunnustaa muiden asiantuntemus. Johtaja ei ole kaikkien alojen ja asioiden asiantuntija, mutta onneksi asiantuntijaorganisaatiossa on apua saatavissa.

- Akateemista yhteisöä ei voi johtaa käskyttämällä vaan sitouttamalla ja motivoimalla, ja se vaatii työtä ja kärsivällisyyttäkin. On myös uskallettava tehdä päätöksiä, jotka eivät miellytä kaikkia.

Dekaanin tehtävä on muuttunut yliopistouudistuksen jälkeen. Toimenkuva on laajentunut, vastuut ja odotukset ovat lisääntyneet. Vanhassa yliopistossa dekaanit olivat enemmän johtajia oman työnsä ohella, nykyisin työ muistuttaa enemmän akateemisen ammattijohtajan tehtäväkuvaa, kuvaa Luukka.

- Yliopistouudistuksen myötä yliopiston johtamisjärjestelmä on suoraviivaistunut ja muuttunut vähemmän kollegiaaliseksi. Tämä on johtanut siihen, että dekaanit eivät ole enää vain oman tiedekuntansa edunvalvojia tai äänitorvia vaan selkeämmin osa koko yliopiston johtamisjärjestelmää.

Dekaanin tehtävä on toki edelleenkin pitää huolta tiedekuntansa tulevaisuudesta osana yliopiston kokonaisuutta, Luukka lisää.

Omalle tutkimuksella dekaanilla ei jää aikaa. Oman alan kehityksestä ei kuitenkaan haluaisi tippua kokonaan eikä yliopistotyön arjesta vieraantua liikaa.

- Akatemian rahoittama konsortiohanke, jota vedän ja jatko-opiskelijoiden ohjaaminen ovat tärkeä napanuora varsinaiseen professorin tehtävääni.

 

Ihmistieteiden merkitys ja arvostus ovat nousussa

 

Mediaa seuratessa vaikuttaa toisinaan, että humanistiset tieteet jäävät ”kovien” luonnontieteiden varjoon.

- Joskus mietin sitä, onko ihmistieteiden varjoon jääminen osittain näköharha, jota saatamme myös itse pitää esillä ja ruokimme puheissamme. Tähän ”valituspuheeseen” ei saisi mennä mukaan.

Luukka havaitsee myös painopisteen muuttuvan.

- Digitalisaatio, tekoäly ja innovaatiot vaativat ihmisten ja yhteisöjen tuntemusta. Ihmistieteilijöitä tarvitaan tulevaisuuden rakentamiseen ja ennen muuta sen ymmärtämiseen nyt ja tulevaisuudessa entistäkin enemmän. Niin kauan, kun maailma koostuu ihmisistä, ihmistieteilijöitä tarvitaan, Luukka muistuttaa.

Monet tutkimukseen liittyvät määrälliset mittarit ja esimerkiksi julkaisukäytänteet on rakennettu ”kovien” tieteiden logiikalla ja tieteen prototyypiksi mielletään luonnontieteet. Tieteeltä halutaan nopeita tuloksia ja kaupallistettavia innovaatioita. Ihmistieteiden tuloksellisuutta on vaikeaa arvioida.

- Monipuolisia vaikuttavuuden ”mittareita” on ollut hankala kehittää, sillä laadullista vaikuttavuutta on vaikea määrällistää ja ei-määrällisiä kuvauksia ei pidetä keskenään vertailukelpoisina eikä usein edes vakavasti otettavina.

- Varsinkaan ihmistieteiden vaikuttavuutta eivät kata pelkät patentit, tuotekehitys ja start-upit.

Myös tutkimuksen vaikuttavuuden näkyväksi tekemisen tavat ovat ainakin osittain tieteenalakohtaisia.

- Oman tutkimuksensa vaikuttavuuden esillä pito vaati työtä ja uskallusta. Olisi jaksettava ja osattava itse pitää sitä esillä ja kertoa, mihin kaikkeen oma tutkimus on vaikuttanut tai mihin se voisi vaikuttaa. Pitäisi löytää aikaa ja resursseja mennä mukaan erilaisiin työryhmiin ja puhujaksi tilaisuuksiin ja seminaareihin, pitäisi luoda yhteyksiä päättäjiin, kirjoittaa yleistajuisia artikkeleita tiedon käyttäjille, lähestyä mediaa, näkyä sosiaalisessa mediassa. Ajan lisäksi tämä kaikki vaatii myös taitoja, jotka eivät ole synnynnäisiä vaan opittavia.

 

Professoriliitto on maltillinen keskustelukumppani ja jämäkkä edunvalvoja

Luukka on mukana lauantaina (21.4.) kokoontuvassa Professoriliiton valtuustossa. Lisäksi hän on toiminut Professoriliiton Jyväskylän osaston johtokunnan jäsenenä ja puheenjohtaja vuosina 2007–2010.

- Toiminta Professoriliitossa on ollut erittäin antoisaa. Sen avulla olen vuosien varrella saanut näkökulmia valtakunnalliseen korkeakoulupolitiikkaan, päässyt kurkistamaan muiden alojen professoreiden ja eri yliopistojen arkeen ja toimintaan, luonut kontakteja ja päässyt myös vaikuttamaan professorien asemaan. Paikallisyhdistyksen tilaisuuksissa on päässyt pohtimaan oman yliopistonsa asioita ja etsimään yhteisiä keinoja parantaa työskentelyn olosuhteita.

Professoriliitto pitää esillä tieteen ja tutkimuksen merkitystä yhteiskunnassa. Ydintoimintaa on tietysti professorikunnan edunvalvonta.

- Liitto on toiminut järkevästi ja kyllin jämäkästi edunvalvojana. Se on ollut maltillinen ja realistinen keskustelukumppani eikä ole sortunut ylilyönteihin.

 

Mitä sanoisit tuoreelle professorille, joka pohtii liittoon liittymistä?

- Yhteistyössä on voimaa, vain omia etuja valvomalla ei pitkälle päästä. Edunvalvonnan lisäksi liittoon liittyminen ja liiton ja paikallisyhdistysten toimintaan osallistuminen tarjoaa hyviä kontakteja yli yliopisto- ja tieteenalarajojen. Niistäkin voi olla monenlaista hyötyä elämässä.

 

Teksti: Nuppu Pelevina

Kuva: Petteri Kivimäki