Suomi nousee tutkimuksella ja osaamisella – TKI-tiekartan riittävä rahoitus auttaa rakentamaan tulevaisuutta kriisin jälkeisenä aikana
6.4.2020
Suomi on poikkeuksellisessa tilanteessa, jonka kestosta ei ole tietoa. Vaikka tiistaina alkavan kehysriihen pääpaino on akuutin koronavirustilanteen hoitamisessa, tulee katse suunnata kriisin jälkeiseen aikaan. Suomi on ennenkin noussut panostamalla osaamiseen, koulutukseen ja tutkimukseen. Tehdään se myös nyt! Sivistystyönantajat, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi, Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto haluavat muistuttaa Marinin hallitusta siitä, että yhteiskunnan tarpeet liittyen koulutukseen, tutkimukseen, tutkittuun tietoon ja jatkuvaan oppimiseen, eivät ole kadonneet mihinkään. Päinvastoin; katsomme asiaa sitten yksittäisen kansalaisen tai koko yhteiskunnan kautta, niin juuri ne ovat keinoja nousta taantumasta nopeammin ja ne takaavat pitkän aikavälin pärjäämisen. Odotamme päätöksiä siitä, että poikkeustilanteen jälkeen tukea on saatavilla uuden nousun välttämättömiin rakennuspuihin. Ehdotamme, että hallitus:
Maan hallituksen katse on pidettävä kirkkaasti siinä, että Suomi nousee vain tutkimusta ja koulutusta vahvistamalla.
Lisätietoja: Teemu Hassinen, p. 050 5627004 Toimitusjohtaja, Sivista
Jouni Kivistö-Rahnasto, p. 045 657 5757 Puheenjohtaja, Professoriliitto
Keijo Hämäläinen, p. 0400 247 435
Maija S. Peltola. p. 0400 645 497 Puheenjohtaja, Tieteentekijät
|