Säätiöiden professoripoolin apurahahaku käynnistyi

3.2.2014

Säätiöiden professoripoolista myönnettävät apurahat vuonna 2015 alkaville tutkimusjaksoille ovat haettavana 3.–28. helmikuuta. Haun tulokset selviävät viimeistään kesäkuussa 2014.

Poolin kautta professoreille myönnetään apurahoja 12 kuukautta kestävän yhtämittaisen tutkimusjakson rahoittamiseksi yhdessä yliopiston kanssa. Professorin tutkimusjakson aikana professorin työnantajana oleva yliopisto maksaa professorin bruttopalkasta 55 %. 
Apurahan määrä vastaavana aikana on kaikille professoreille 27.000 euroa riippumatta professorin todellisesta henkilökohtaisesta palkasta. Tämän lisäksi apurahansaaja voi nostaa enintään 5000 euron matka-apurahan liikkuvuuteen tutkimuskauden aikana.
 
Professoripoolista apurahaa voi hakea suomalaisessa yliopistossa vakinaisesti työskentelevä professori, jonka yliopisto sitoutuu vapauttamaan hallinnosta ja opetuksesta vuoden ajaksi. Apuraha myönnetään tutkimukseen ja tutkimusta edistäviin tarkoituksiin. Poolin haku on avoin kaikilla tieteen aloilla.
 
Säätiöiden professoripooli on säätiöiden yhteinen määräaikainen apurahapooli professoreiden tutkimusmahdollisuuksien lisäämiseksi. 
 
Professoripoolin jatkokaudelle osallistuu viisitoista säätiötä, jotka ovat sijoittaneet pooliin runsaat 2,1 miljoonaa euroa (66 apurahaa) vuosittain jaettavaksi. Professoripoolin kolmella ensimmäisellä hakukierroksella kaikkiaan 263 professorille myönnettiin vuoden tutkimusapuraha. Professoripoolin seuraava haku järjestetään vuonna 2015, minkä jälkeen hanke lakkaa: yliopistojen odotetaan käynnistävän omat tutkimusvapaajärjestelmänsä.
 
Tarkemmat hakuohjeet ja tiedot hakukelpoisuudesta löytyvät professoripoolin verkkosivuilta osoitteesta www.professoripooli.fi.