Ajankohtaista

Professoriliiton kommentit parlamentaarisen TKI-työryhmän valmistelemasta tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen käyttöä koskevasta monivuotisesta suunnitelmasta

Professoriliiton mukaan tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen käyttöä koskevalla monivuotisella suunnitelmalla on keskeinen merkitys sille, että Suomi saavuttaa tavoitteensa nostaa tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Laki valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta vuosina 2024–2030 jättää valtion valitsemat keinot pitkälti tämän suunnitelman varaan. Liitto korostaa, että suunnitelmassa tulisi edelleen parantaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimus-…

Vuoden Professori 2023 on Aki Mikkola

Professoriliitto on valinnut Vuoden Professoriksi 2023 konetekniikan professori Aki Mikkolan LUT-yliopistosta. Valinta julkistettiin liiton tilaisuudessa Tieteen päivillä torstaina 12.1.2023 Helsingissä. Vuoden Professorin palkintosumma on 20 000 euroa. ”Professori Aki Mikkola on erittäin ansioitunut suomalaisen insinööritieteen ja teknologiateollisuuden kehittäjä, joka on myös useasti palkittu taidostaan soveltaa menestyksekkäästi tutkimustietoa korkeimpaan opetukseen”, Professoriliiton puheenjohtaja Jukka Heikkilä korostaa. Professori…

Professorikunnan irtisanomissuojaa tulee parantaa lainsäädäntömuutoksin

Korkein oikeus on 10.1.2023 antamassaan tuomiossa (S2021/66) katsonut, että Helsingin yliopisto on voinut valita, irtisanooko se tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla lehtorin vakituisessa tehtävässä toimineen ja kasvien evoluutiobiologian tenure track -apulaisprofessorin määräaikaiseen tehtävään kutsutun vai vakituista kasviekologian professorin tehtävää hoitavan professorin. Korkein oikeus katsoi, että vakituisessa tehtävässä olevan lehtorin nimittäminen tenure track -apulaisprofessoriksi irtisanotun professorin työsuhteen…

Kohti hyvin johdettuja, yhteisöllisiä yliopistoja ja yliopistodemokratiaa – yliopistojen johtosäännöt, johtaminen ja demokratia Suomessa professoriaktiivien näkökulmasta

Jari Stenvall tarkastelee selvityksessään, mikä merkitys yliopistojen hallintoa koskevilla johtosäännöillä on ollut professoreiden vaikutusmahdollisuuksiin johtamisen ja yliopistodemokratian näkökulmista. Selvitys perustuu professoreiden haastatteluihin eri yliopistoissa. Selvitys on jatko-osa Stenvallin johtosääntöselvitykselle, jossa käytiin läpi suomalaisten yliopistojen johtosäännöt ja tehtiin niistä kokonaisarvio.

Professoriliiton lausunto talousvaliokunnalle hallituksen esityksestä laiksi valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitukseksi vuosina 2024–2030

Suomen tavoitteena on nostaa tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämä tarkoittaa valtion T&K-rahoituksen lisäämistä 1,8 miljardilla eurolla vuosina 2024–2030. Vuosittain valtuuksien ja määrärahojen lisäys olisi noin 260 miljoonaa euroa edellisvuoden tasoon nähden. Professoriliiton mukaan panostus tutkimukseen ja innovaatioihin tarjoaa avaimet tulevaan kasvuun ja yhteiskunnan uudistumiseen. Vahva TKI-toiminta on avainasemassa kestävän ja palautumiskykyisen yhteiskunnan…

Professoriliiton lausunto sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä laiksi valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitukseksi vuosina 2024–2030

Suomen tavoitteena on nostaa tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämä tarkoittaa valtion T&K-rahoituksen lisäämistä 1,8 miljardilla eurolla vuosina 2024–2030. Vuosittain valtuuksien ja määrärahojen lisäys olisi noin 260 miljoonaa euroa edellisvuoden tasoon nähden. Professoriliiton mukaan panostus tutkimukseen ja innovaatioihin tarjoaa avaimet tulevaan kasvuun ja yhteiskunnan uudistumiseen. Vahva TKI-toiminta on avainasemassa kestävän ja palautumiskykyisen yhteiskunnan…

Professoriliiton lausunto sivistys- ja tiedejaostolle valtion talousarviosta vuodelle 2023

Suomen tavoitteena on nostaa tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä hallitusohjelman; tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatioiden tiekartan (TKI-tiekartta) sekä parlamentaarisen TKI-työryhmän mukaisesti. Vuoden 2023 talousarvioesityksessä huomioidaan julkisen talouden suunnitelman 2023–2026 yhteydessä päätetyt valtion lisäpanostukset T&K-kokonaisuuteen. Professoriliitto toteaa, että liiton huoli tieteellisen tutkimuksen asemasta, tutkimukseen perustuvan ylimmän opetuksen ja TKI-toiminnan resurssoinnista on kuultu.

Professoriliiton lausunto sivistysvaliokunnalle valtion talousarviosta vuodelle 2023