Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut polkaistiin käyntiin
21.11.2017
Ensimmäisessä tapaamisessa keskusteltiin yleisellä tasolla työnantajien ja palkansaajien tekstitavoitteista, mutta perusteellisemmin niitä käsitellään tulevilla kerroilla. Osapuolet keskustelivat myös yliopistojen taloudellisesta tilanteesta sekä kävivät läpi yleistä talouskehitystä, viimeisimpiä talousennusteita ja muiden alojen sopimusneuvotteluja. Voimassa oleva yliopistojen työehtosopimus päättyy 31.1.2018. Ensimmäisessä tapaamisessa palkansaajajärjestöt toimittivat Sivistystyönantajille tätä koskevan virallisen irtisanomisilmoituksen. Osapuolet myös sopivat tulevasta neuvotteluaikataulusta. Neuvottelut jatkuvat 1.12.2017.
JUKOn neuvottelutiedotusta ja muita uutisia voit seurata myös Facebookissa ja Twitterissä. Lisätietoja:
----------------- Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on pääsopijajärjestö, joka edustaa yli 200 000 työntekijää kunnan, valtion, yliopiston ja kirkon sopimusaloilla. JUKO edustaa yliopistosektorilla yli 18 000 palkansaajaa. Yliopistojen työehtosopimus neuvotellaan Sivistystyönantajat ry:n kanssa. Muita pääsopijajärjestöjä ovat JUKOn lisäksi palkansaajajärjestö Pardia ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. |