Professoriliiton lausunto sivistys- ja tiedejaostolle valtion talousarviosta vuodelle 2026
Professoriliitto on huolestunut siitä, että yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin kohdistuu yhteensä 83,8 miljoonan euron säästöt. Ne ovat ristiriidassa hallituksen tavoitteiden kanssa T&K-rahoituksen kasvattamisesta sekä korkeakoulutettujen lukumäärän nostamisesta.
Liitto on kuitenkin tyytyväinen siihen, että yliopistoille ja ammattikorkeakouluille kohdennetaan T&K-rahoitusta yhteensä noin 30 miljoonaa euroa, josta yliopistojen osuus on 20 miljoonaa euroa. Rahoitus tulisi liiton mukaan jakaa yliopistoille perusrahoituksena vapaaseen tutkimukseen. Vapaa tutkimusrahoitus antaisi yliopistoille mahdollisuuden vastata nykyistä nopeammin kansainvälisen kilpailun tuomiin haasteisiin ja osallistua sekä tieteensisäiseen että yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Professoriliitto korostaa, että yliopistojen rahoitusmalli pitää uudistaa kokonaan tulevina vuosina.
