Osaamisen hinta
Kirjoittanut
Markus OlinKirjoitin Professoriblogiin osaamisen huoltovarmuudesta 28.3.2022 hetki sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tuolloin totesin oman organisaationi VTT:n syntyneen 16.1.1942 sota-ajan tarpeisiin. Näin kolme vuotta myöhemmin osaamisen huoltovarmuuden vaatimukset eritoten sota-ajan tarpeisiin ovat kasvaneet. Sotaan varaudutaan ja sitä pelätään. EU-alueella myös kyky itsenäiseen ei-sotilaallisen teolliseen tuotantoon monella alalla on alkanut kiinnostaa aiempaa enemmän. Tuotantoa on kuitenkin hidasta käynnistää, vaikka tarvittava osaaminen olisi saatavillakin. Vaativa osaaminen perustuu aina tutkimukseen ja kehitykseen, joiden aikaskaalat ovat vuosia tai vuosikymmeniä.
Ydinvoimaa voidaan tuottaa varsin monin tavoin. Yksi on grafiittihidasteinen kaasujäähdytteinen reaktori. Sen suurimpia etuja olisivat mahdollisuus tuottaa sekä varsin korkean lämpötilan höyryä ja samalla sähköä. Korkean lämpötilan höyryä tarvitaan monissa prosesseissa, kuten vedyn tuotannossa. Osallistun EU-hankkeeseen, jossa kehitetään kyseisestä reaktorista eurooppalaista versiota. Kahvipöytä- ja illalliskeskusteluissa on tullut esiin useita ongelmia. EU-alueella ei kyetä tuottamaan reaktorin polttoainetta (millimetrin polttoainehiukkasia grafiittiin upotettuna), ja jos ei ole polttoainetta ei ole reaktoreitakaan. Projektiimme osallistuvat jo eläkeiän ylittäneet saksalaiset tutkijat olivat mukana kehittämässä ensimmäisiä reaktoriversioita 70-luvulla. Nyt he ovat huolissaan nykyisen EU:n kyvystä ylipäänsä valmistaa uudenlaisia ydinreaktoreita.
Ystäväni, jo eläköitynyt psykologi, on urallaan tutkinut huippututkimusyksiköitä teollisuudessa. Niiden henkilöstöä leimasi sekä voimakas halu säilyttää oma vahva erikoisosaaminen että jatkuva pyrkimys laajentaa sitä uusille osaamisalueille. Piirre toimi moottorina kriittisen tärkeiden ongelmien ratkaisemisessa, nopeasti yhdistäen osaamista eri aloilta. Ystäväni vertasikin ryhmien osaamisrakennetta köyteen, jonka lujuus ei johdu siitä, että mikään sen yksittäinen säie olisi luja, vaan tavasta millä säikeet ovat punoutuneet yhteen. Kompleksisessa ja ennakoimattomassa ongelma-avaruudessa köysimainen osaamisrakenne teki ryhmistä hyvin adaptiivisia ja reagointikykyisiä. Tutkimusyksiköissä – myös noissa huippuyksiköissä – oli oikeastaan jatkuva resurssipula. Paradoksaalisesti siitä oli myös hyötyä. Se pakotti jatkuvaan toiminnan arviointiin ja määrätietoiseen fokuksen ylläpitoon. Se pakotti usein myös sellaisten riskien ottoon, johon ei organisaatio muuten olisi ollut halukas.
Korkean lämpötilan ydinreaktoreiden, kuten muidenkin, suunnittelussa pitää kyetä tarkkaan neutronien käyttäytymisen mallintamiseen. Neutronit pitävät ydinreaktiot käynnissä ja niitä säätämällä myös kurissa. VTT:n kollegani, tutkimusprofessori Jaakko Leppänen ryhmineen, on kehittänyt tähän laskentaan työkaluja vuodesta 2004 lähtien. Nykyisin ne ovat maailmanlaajuisessa käytössä. Myös eurooppalaisen korkean lämpötilan mallinnukseen käytetään VTT:n työkaluja. Parhaassa tapauksessa näin kyetään kehittämään skaalautuvia ratkaisuja, joiden avulla voidaan ratkaista suurempia ongelmia kuin alun perin tavoiteltiin.
Miten psykologiystäväni havaitsemia hyviä käytänteitä voisi soveltaa kansallisella ja EU-tasolla? Osaamista on varsin hankala ostaa enää kriisin sattuessa kohdalle – teollinen tuotanto skaalautuu osaamista helpommin. Tarvitaan siis ryhmiä ja organisaatioita, joilla on riittävän laaja-alainen osaaminen, jotta ne kykenevät nopealla aikataululla tuottavaan ongelmanratkaisuun yhdessä muiden ryhmien kanssa Suomessa ja Euroopassa. Näiden ryhmien ja niiden välisen yhteistyön pitäisi saada normaaleja suurempia vapauksia toteuttaa tehtäväänsä, sietämällä myös isoja epäonnistumisen mahdollisuuksia ilman rankaisua. Kriisitilanteessa organisaatio, jonka osaaminen on sekä erinomaista että laaja-alaista, kykenee reagoimaan uuteen haasteeseen tehokkaasti. Yllättävässä tilanteessa pitää selviytyä ehkä ensimmäinen vuosi tai kaksi vanhalla osaamisella. Jatkossakaan ei varmuudella tiedetä kaikkia osaamistarpeita ja ongelmien suuruutta, mutta laaja-alaisuus auttaa tässäkin.
Kyvykkäitä tutkimusyksiköitä on sekä Suomessa että Euroopassa onnellisesti jo olemassa, ja niitä syntyy ja kasvaa lisää. Suurempi ongelma se, miten poliittisilla päätöksillä juuri nyt tarvittavaan tutkimukseen saadaan riittävästi rahoitusta, ja vieläpä nopeasti.
Jottei liikaa pohdita teknologista tutkimusta, hypätään hetkeksi taiteeseen. Menestyäkseen sekin vaatii ihmisiä ja ryhmiä, jotka hoitavat kenttäänsä laajasti. Hyvää kaunokirjallisuutta ei synny tyhjiössä, vaan se vaatii kirjoittamisen lisäksi kirjojen lukemista ja vuorovaikutusta muiden kirjailijoiden kanssa. Kriisin sattuessa kohdalle taide hoitaa kansakuntaa, vaikkei sen päätehtävänä olekaan. Kuten ei tieteenkään varsinainen tehtävä ole auttaa meitä kriiseissä, vaikka hyvin tehty tieteellinen työ siinä suuresti auttaa.
Olen täysin samaa mieltä. Taipuisa, joustava ja resilientti ryhmä tai kansakunta pärjää parhaiten voimakkaasti muuttuvassa ympäristössä. Valmiuksia pitää luoda sekä yksilötasolla että toiminnallisissa ryhmissä. Parhaiten toimintaa kohti oikeita tavoitteita ohjaa ulkoinen paine eli kiireelliset tarpeet ongelmien ratkaisemiseksi. Myös sisäinen paine ja intohimo on voimakas eteenpäin ajava voima. Jos toinen tai varsinkin molemmat näistä puuttuvat, ei synny mitään. Mutta lisäksi tarvitaan myös mahdollistaminen, joka tulee oikean johtamisen ja taloudellisten resurssien kautta.