Petri Lehenkari

Lääketieteellisen solu- ja kehitysbiologian professori, Oulun yliopisto

Petri Lehenkari.

Yliopistojen projektitoimintamalli ajaa tutkijoita valehtelijoiden klubiin – korkeakoulujen rahanjakomallin uudistuspaineen täytyy syntyä sisältäpäin

1000 tohtoria. Lippulaivahankkeet. Painopistetutkimus. Strategiset hankkeet. Kärkihankkeet. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta nämä kaikki termit kuvaavat korkeakoulujen eri tasoilta kohdentuvaa varsin lyhytperspektiivistä projektirahanjakoa, joka perustuu suurille lupauksille. Painopiste rahoituksen myöntämisperusteissa on tutkimussuunnitelmissa, ei siinä, mitä hakevat organisaatiot tai tutkimusryhmät ovat oikeasti saaneet esimerkiksi viimeisen viiden vuoden aikana aikaiseksi. Jokainen tutkija tietää tämän: onnistunut rahoitushakemus...

Petri Lehenkari.

Kuinkas sitten kävikään

Uusi vuosi, kevätpakinan aika. Tällä kertaa tarkastelen vähän yliopistodemokratiaa johtosääntöuudistusprosessin käytännön toteutuksen kautta. Oulun yliopistossa lyötiin hallituksen toimesta marraskuun 2023 lopun kokouksessa lukkoon johtosääntö tuleville vuosille, joten kommentointi on ihan ajankohtaista, mutta ihan vakavalla naamalla sitä on vaikia tehä todellisuuden parodiallisten elementtien vuoksi. Johtosäännön uudistamisen perusteena oli aikaisemmin oikeuskanslerilta saadut huomautukset laittomuudesta sekä yliopistoyhteisön paine...

Petri Lehenkari.

Kuka käyttää professoreihin työnantajan direktio-oikeutta?

Työsopimuslaissa työnantajan työnjohto- eli direktio-oikeus kuvataan työntekijän velvollisuuksia listaavassa luvussa 3 pykälässä 1 seuraavasti: ”Työntekijän on tehtävä työnsä huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja antaa toimivaltansa mukaisesti työn suorittamisesta. Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa.” Professorin kohdalla on tärkeää alleviivata tuon lain kohta ”toimivaltansa...