Miten yliopistojen kokonaistyöajan määrittelystä on tullut ongelma

Olen kuullut monen kollegan vuosien varrella kritisoivan sitä, että työsuunnitelmiin saa merkitä työajaksi vain 1600 (tai 1624/1612) tuntia, sillä tosiasiassa töitä tehdään paljon enemmän. Tämä on ollut monille meistä moraalinen ongelma, sillä oman työajan vähättely tuntuu epäreilulta. Kollegoiden huolelle on vankka perusta, sillä eri työaikatutkimusten mukaan mikään yliopiston akateeminen ammattiryhmä ei tee näin vähän työtä. Professoreilla vuosittainen työaika ylittää 2000 tuntia.

Sen sijaan en ole kenenkään kuullut valittavan siitä, että työsuunnitelmiin saa merkitä työksi sen, mitä akateemiseen työhön kuuluu. Siis opetusta, tutkimusta, ohjaamista, johtamistehtäviä, yhteiskunnallisia ja yliopistonyhteisön yhteisiä vastuita. Tämä akateemisen työn laajempi määrittely otettiin käyttöön 1990-luvulla, kun yliopistoissa (1998) siirryttiin kokonaistyöaikaan.

Ennen kokonaistyöaikaa palkanmaksun perusteena oli vain ja ainoastaan opetus. Työsopimuksissa määriteltiin tarkkaan, kuinka monta tuntia kuhunkin kategoriaan (päätoiminen tuntiopettaja, lehtori (alempi tai ylempi palkkaluokka), assistentti, yliassistentti, apulaisprofessori ja professori) kuuluva henkilö oli velvollinen opettamaan. Työksi ei siis katsottu tutkimusta tai sen suunnittelua, ohjausta, opetuksen valmistelua, johtamista tai yhteisten asioiden hoitamista saati yhteiskunnallista vuorovaikutusta.

Tuntiperustainen palkanmaksun peruste johti mm. siihen, että kahden opettajan samanaikainen opetus oli kategorisesti kielletty. Lisäksi se johti siihen, että uusien ja kokeneempien opettajien työmäärä samasta kurssista oli varsin erisuuruinen. Järjestelmä oli varsin joustamaton ja jäykkä, mistä seurasi hankaluuksia ja ylimääräistä työtä varsinkin opetuksessa, kun määrätyt opetustunnit täytyi saada täyteen. Muistan vieläkin hyvin ne hikiset hetket, kun nuorena maisterina jouduin 1980-luvulla luennoimaan 14 viikkotuntia. Tämä kun oli päätoimisen tuntiopettajan palkanmaksun peruste.

Mutta mistä saada tuntimäärä kuvaamaan yliopistojen akateemisen henkilökunnan vuotuista työaikaa? Tämä oli kiperä kysymys vuoden 1988 työehtosopimusneuvotteluissa varsinkin, kun kaikki ammattijärjestöt vastustivat enemmän tai vähemmän kokonaistyöaikaan siirtymistä. Pelättiin, että yliopistojen kamreerit tai kellokortit alkavat laskea professoreiden ja tutkijoiden työaikaa.

Kompromissina sovittiin, että otetaan työajan normiksi valtion virkamiesten keskimääräinen vuotuinen työaika. 1980-luvulla se oli keskimäärin 1600 tuntia. Ideana oli, että palkataan uusia henkilöitä tai vähennetään tehtäviä, jos tämä keskimäärin 1600 tunnin työaika ylittyy. Sen sijaan tuolloin ei sovittu, että työntekijälle maksettaisiin 1600 tunnin ylittävistä tunneista erikseen palkkaa. Tätä puolestaan kompensoitiin sillä, että sovittiin kontaktiopetustunneille katto (entiset opetustunnit), jonka ylittävästä opetuksesta maksettiin erilliskorvaus. Tavoitteena oli tehdä 1600 tunnin abstraktiosta laitos- ja tiedekuntatason työaikaresurssin joustava suunnittelun väline. Ajatuksena oli myös, että työaika voisi olla osalla porukkaa enemmän tai vähemmän kuin 1600 tuntia, jos ja kun keskimääräinen työaika toteutuu kullakin tasolla. Jos siis perusyksiköt pystyvät ja haluavat näin sopia.

Kokeiluvirkaehtosopimuksella sovittiin, että uudistusta ryhdyttiin soveltamaan (työvelvollisuus)kokeiluna Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Jyväskylän yliopistossa vuonna 1988. Sitten iski talouslama. OKM:n rahoitus yliopistoille laski 1990-luvulla 20 % ja samaan aikaan opiskelijamäärät kasvoivat selvästi. Joustava työaikajärjestely helpotti osaltaan lamaan sopeutumista, mutta samalla se betonoi työajan rajaksi 1600 tunnin työaika-abstraktion ilman siihen sisältyvää ajatusta siitä, että työntekijöiden määrää voitaisiin lisätä, jos työtä kerta kaikkiaan on liian paljon.

Miten siis suhtautua tähän työajan abstraktioon tällä hetkellä? Mielestäni sitä voitaisiin (edelleenkin) käyttää sekä oman työn että kunkin yksikön työaikaresurssin suunnittelussa, sillä sitä ei ole tarkoitettu eikä se empiiristen havaintojen mukaan edes voi olla työajan kuvaus. Opetustuntien rajaus puolestaan takaa sen, että professoreiden sekä muiden tutkijoiden ja opettajien työaikaa riittää muidenkin tärkeiden yliopiston perustehtävien hoitoon.

Kirjoittaja teki työvelvollisuuskokeilusta seurantatutkimusta vuoteen 1994.

Jussi Välimaa

Jussi Välimaa, koulutustutkimuksen professori emeritus

Lue lisää kirjoittajalta