Professorien riippumattomuus ja työsuhdeturva meillä ja Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain ns. huippuyliopistoja pidetään korkeakoulupoliittisessa keskustelussamme usein jonkinlaisena esikuvana. Tässä keskustelussa näyttää kuitenkin täysin unohtuneen eräs aivan keskeinen tekijä: tutkimuksen vapauden niissä – ainakin toistaiseksi – takaava professorin vakinaistetun työsuhteen loukkaamattomuus eli ns. tenure, joka paljolti vastaa ennen vuoden 2009 yliopistolain uudistusta Suomen yliopistoissa vallinnutta vakinaisten opettajien virkamiesasemaa.

Professoriliiton valtuuston linjauksen mukaan vakinaistettuja professoreja ei tule irtisanoa tuotannollistaloudellisin perustein. Näin on kuitenkin jo tapahtunut kaikissa yliopistoissamme Aalto-yliopistoa lukuun ottamatta. Lisäksi pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma pyrkii muuttamaan henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen sääntelyä niin, että työsopimuksen päättämiseen riittäisi jatkossa ”asiallinen syy” aiemman ”asiallisen ja painavan syyn” sijasta. Kun professorien irtisanomiskriteerit ovat lisäksi jääneet läpinäkymättömiksi, voidaan perustellusti väittää, ettei yliopistoissamme tällä hetkellä voida puhua akateemisesta vapaudesta tai tenuresta niiden yhdysvaltalaisessa merkityksessä.

Yhdysvaltalaisissa yliopistoissa akateemisilla johtajilla ja yliopistojen hallituksilla on perinteisesti ollut paljon valtaa verrattuna Suomessa vanhan yliopistolain aikana vallinneeseen tilanteeseen. Myös ammatillinen järjestäytyminen on siellä aina ollut huomattavasti vähäisempää. Yhdysvalloissa on kuitenkin yleisesti sitouduttu American Association of University Professors -sisarjärjestömme (AAUP) vuonna 1940 antamaan julkilausumaan ”Statement of Principles on Academic Freedom and Tenure” ja sen täydennyksiin. Arvostetuissa yhdysvaltalaisissa tutkimusyliopistoissa ei vakinaistettuja professorien työsuhteita puretakaan kuin dokumentoitujen väärinkäytösten (individuaaliperusteet) tai kokonaisen laitoksen alasajon yhteydessä (tuotannollistaloudelliset syyt).

Yksittäisiä vakinaistettuja professoreita ei Yhdysvalloissa siis voida irtisanoa tuotannollistaloudellisin perustein. Tarkasti dokumentoitavassa poikkeuksellisessa taloustilanteessa voidaan sen sijaan viimeisenä vaihtoehtona akateemisen kokonaisarvioinnin jälkeen lakkauttaa kokonainen laitos tai ohjelma. Tällöin asiasta tulee neuvotella julkisesti koko yliopiston henkilökunnan kanssa. Irtisanottavat myös pyritään mahdollisuuksien mukaan sijoittamaan yliopiston muille laitoksille. Käytäntö on huomattavasti meikäläistä humaanimpi irtisanottavia kohtaan.

AAUP:n julkilausuma syntyi vastapainoksi yliopistojen hallitusten määräysvallalle jo Yhdysvaltain perustuslaista tutun checks and balances -ajatuksen mukaisesti ja mahdollisti osaltaan yhdysvaltalaisen yliopistolaitoksen nousun maailman huipulle. Julkilausuman taustalla oli vakava huoli tieteen kehityksestä ja tutkimuksen rajoittamisesta ylhäältä ohjatussa järjestelmässä, varoittavana esimerkkinä vaikkapa lysenkolaisuus Neuvostoliitossa.

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden mukaan epäortodoksisiakin professoreja tulee sietää tieteellisten läpimurtojen toivossa. Kysymys akateemisen vapauden rajoista on luonnollisesti legitiimi tutkimuksen rahoittajan näkökulmasta. Tyytymätön työnantaja voikin puuttua myös vakinaistetun professorin toimintaan AAUP:n yliopistoyhteisössä yleisesti hyväksyttyjen julkilausumien puitteissa.

Yhdysvalloissa tyytymättömän työnantajan tulisi ensin keskustella ongelmasta ao. professorin kanssa. Mikäli tämä ei johda toivottuun tulokseen, siirtyy asia erikseen nimetyn vertaistyöryhmän käsittelyyn. Riittävän syyn löytyessä alkaa sitten varsinainen irtisanomisprosessi, jossa käsitellään akateemisen johdon taholta esitetty ja tarkasti eritelty “syytekirjelmä”. Irtisanomisen uhkaamalla professorilla on oikeus vastata syytteisiin kirjallisesti ja halutessaan myös oikeus julkiseen kuulemiseen uuden puolueettoman elimen (Hearing Committee) edessä ja mahdollisuus todistajien (esimerkiksi ulkopuoliset asiantuntijat inkompetenssiepäilyissä) kutsumiseen. Komitean päätös sitten tyypillisesti vahvistetaan yliopiston hallituksessa.

Yliopiston päätökseen tyytymätön irtisanottu voi vielä yrittää viedä asian AAUP:n tutkimuksen vapaudesta vastaavan Committee A:n käsittelyyn. AAUP:n selvityksen tulos ei sido yliopistoa, mutta mikäli prosessissa todetaan tutkimuksen vapauden loukkaus, joutuu yliopisto AAUP:n “Censure”-listalle mistä seuraa merkittäviä mainehaittoja. Yksityiskohtaiset perustelut julkaistaan AAUP:n sivuilla. Listalle joutuminen syö yliopiston uskottavuutta, ja niinpä ns. huippuyliopistoja ei listalta löydy.

Yhdysvalloissa tutkimuksen ja opetuksen vapaus otetaan vakavasti, joten irtisanomisprosessit ovat raskaita, mutta myös oikeudenmukaisia minimoidessaan vaikkapa oppiriitojen ja henkilökohtaisten antipatioiden osuuden irtisanomisissa. Toisaalta vakinaisten professorien nimitys on aina pitkällinen prosessi, johon osallistuu suuri joukko asiantuntijoita.

Suomalaiset yliopistot eivät kilpaile palkoillaan maailman arvostetuimpien yliopistojen kanssa. Myös professorien hallintotehtävien määrä on kansainvälisessä vertailussa korkea. Tässä tilanteessa onnistuneiden rekrytointien minimiedellytyksenä voitaneen pitää paitsi ennustettavaa urakehitystä myös luottamusta herättävää työsuhdeturvaa.

Asia on tärkeä periaatteellisella tasolla. Läpinäkymättömistä irtisanomisista koituu mainehaittoja koko suomalaiselle korkeakoululaitokselle: jo pelkkä epäilys tutkimuksen vapauden rajoittamisesta maassamme voi aikaansaada huomattavaa vahinkoa ainakin Yhdysvalloissa. Suomessa kannattaisikin – jo pelkästään yliopistojärjestelmämme kansainvälisen uskottavuuden turvaamiseksi – laatia yhdysvaltalaisten mallien mukainen koko yliopistoyhteisöä sitova julkilausuma, joka takaisi läpinäkyvät käytännöt irtisanomisille ja turvaisi tutkimuksen vapauden kaikissa olosuhteissa. Mikään ei myöskään estä työnantajaa luomasta omia, professorien työsuhdeturvaa vahvistavia käytäntöjä.

Mikko Saikku

Yhdysvaltain tutkimuksen McDonnell Douglas -professori, Helsingin yliopisto

Lue lisää kirjoittajalta