Koulutuksen ongelmat uhkaavat hyvinvointiyhteiskuntaa

Suomen väestö vanhenee ja syntyvyys laskee. Kun työikäisten osuus pienenee, kansantaloutta pitää liikkeellä entistä pienempi osa koko väestöstä.

Suomella ei ole esimerkiksi Norjan tapaan satumaisia luonnonvaroja, joita myymällä hyvinvoinnin kustannukset voitaisiin kuitata. Jotta hyvinvoinnin tasoa onnistuttaisiin pitämään samalla tasolla – saati sitten parantamaan – pitäisi jäljellä olevan työikäisen väestön saavuttaa työllään enemmän kuin aikaisemmin. Suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin taso on mahdollista pitää samana vain, jos työn tuottavuus kasvaa.

Ehkäpä tehokkain keino työn tuottavuuden parantamiseen on yksinkertainen: mitä paremmin väestö on koulutettu, sitä enemmän se pystyy tuottamaan muille yhteiskunnille kalliisti myytäviä asioita. Ja sitä tehokkaammin – eli halvemmalla – se pystyy tuottamaan myös omalle väestölleen monimutkaisia palveluita, joilla hyvinvointia lisätään: erikoisterveydenhuoltoa, korkeaa sosiaaliturvaa ja maksutonta korkea- ja jatkokoulutusta.

Ongelmana on, että koulutuksen osalta pikavoitot on jo saatu. Peruskoulu-uudistus toteutettiin jo 1970-luvulla. Jo ennen oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle lähes kaikki peruskoulun päättäneet nuoret jatkoivat joko lukioihin tai ammattikouluihin. Korkea-asteen koulutus on jo maksutonta, ja opiskelu on yhteiskunnan vahvasti tukemaa.

Kansainväliset vertailut kuitenkin kertovat, että Suomen pitäisi voida petrata etenkin korkea-asteen koulutuksessa. Olemme korkea-asteen koulutuksessa OECD:n keskiarvon alapuolella. Tavoitteeksi on asetettu, että puolet syntymäkohorteista suorittaisi tulevaisuudessa tällaisen tutkinnon.

Kansainvälisesti arvioiden tavoite ei ole poikkeuksellisen korkea. Mutta Suomelle se on. Nuorten aikuisten koulutustaso on viime vuosina heikentynyt, ei parantunut. Pääasiallinen väylä korkeakoulutukseen on lukio, mutta ylioppilaita ei valmistu niin paljon, että korkeakoulutavoite voitaisiin heidän avullaan saavuttaa. Lähes kaikki nuorison taito- ja osaamistestit – esimerkiksi PISA ja armeijan kyvykkyyskokeet – kertovat, että nuorison osaaminen ennen korkeakoulutukseen siirtymistä pikemminkin heikkenee kuin paranee. Erityisesti pojat eivät pärjää koulussa. Samalla tekoäly vähentää oppimismotivaatiota entisestään ja haastaa massakorkeakoulun tehokkaimpina pidetyt opetusmenetelmät.

Jotta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta voidaan pelastaa, pitäisi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen nopeasti ratkaista visainen ongelma:
Vähemmän osaavista ja entistä heikommin oppimisesta kiinnostuneista nuorista, erityisesti pojista, pitäisi pystyä kouluttamaan entistä fiksumpia ja osaavampia kansalaisia entistä suuremmalla volyymillä aikaisemmin uskottua työläämmin.

On selvää, että tästä ei selvitä vain antamalla entistä korkeampia tutkintoja entistä helpommin. Työn tuottavuus ei nouse tutkinnoilla, vaan paremmalla osaamisella. Tutkinnon pitäisi olla työmarkkinoilla varma signaali osaamisesta. Samalla kun volyymiä kasvatetaan, pitäisi pystyä varmistamaan koulutuksen laatu.

Jani Erola

Sosiologian professori, Turun yliopisto, Vuoden Professori 2026.

Lue lisää kirjoittajalta