Akateemiset juhlat: Iloa, yhteisöllisyyttä ja voimaa arjen keskelle

Harrastus: Juhliminen. Näin ilmoittaa eräs kollega viime syksynä julkaistussa Professorimatrikkelissa. Luettuani tuon ajattelin, että sehän voisin olla minä. Olen aina rakastanut juhlimista ja erityisesti juhlien järjestämistä, mutta sen sanominen ääneen on tuntunut jotenkin hieman väärältä. Ehkä kodinperintönä saamani luterilainen työmoraali on langettanut varjon juhlimisesta nauttimiseen tai ainakin sen julkisesti kertomiseen.

Juhlimisen oikeutus on erityisen suurennuslasin alla aikana, jolloin maailma palaa. Onko oikein, että juhlimme, kun Ukrainassa soditaan ja Gazan lapset nääntyvät nälkään, kun jäätiköt sulavat ja pörriäiset kuolevat? Olemmeko kuin Rooman keisari Nero, jonka sanotaan laulaneen ja soittaneen viulua, kun kaupunki paloi?

Juhlat ovat kuitenkin tärkeitä, ja akateemiset juhlat erityisen tärkeitä. Juhlien suunnittelu tuo iloa arkeen ja kannustaa tavoitteisiin. Muistan vieläkin, kuinka olo helpottui, kun saatoin siirtää ajatukseni hetkeksi karonkan suunnitteluun väitöskirjani viimeistelyn ottaessa koville. Tai kuinka juhlaluennon suunnittelu nosti tunnelmaani tenure-arviointeja odotellessa. Arki tekee juhlan, ja juhlat kannattelevat arjessa.

Akateemiset, niin kuin muutkin juhlat, ovat myös tärkeitä siirtymäriittejä. Väitöskaronkassa juhlitaan virallisesti vastaväittäjää, mutta kyllä kollegat ja ystävät ymmärtävät, että pääosassa on väittelijä, joka juhlan myötä astuu akateemisen perheen täysivaltaiseksi jäseneksi. Professorien juhlaluentoperinne tuo näkyväksi pitkän tutkijanuran, joka jokaisella professoriksi nimitetyllä on takanaan.

Akateemiset juhlat ovat aina myös yhteisön juhlia. Ne vaativat ja vaalivat yhteisöllisyyttä. Juhlista suurin, promootio, on koko yliopistoyhteisön juhla ja tuo yliopiston näkyväksi myös ympäröivälle yhteiskunnalle. ”Vivant Professores” kaikui kadunvarsilta, kun viimeksi marssin promootiokulkueessa kaupungilla. Tällainen arvostus lämmittää mieltä ja sen muisteleminen antaa voimia yliopistotyön arjessa. Ja vaikka akateemisten juhlien ylle saatetaan tarjoilla elitismin leimaa, jokainen ylipistokaupunki on varmasti ylpeä omasta korkeinta opetusta, tiedettä, taidetta ja sivistystä vaalivasta opinahjostaan ja sen merkityksestä ympäröivälle yhteisölle.

Sota-aikana oli tanssiminen Suomessa kielletty, mutta silti juhlia järjestettiin ja yhteisiä tapahtumia halajattiin. Ne antoivat toivoa ja voimaa kestää koettelemuksia. Vaikka tänä päivänä elämme yltäkylläisyydessä, maailmalta kuuluvat uutiset ahdistavat monia. Ja pienemmätkin uhat, kuten uutiset yliopistojen rahoitusleikkauksista painavat mieltä. Hetkellinen arjen yläpuolelle kurottautuminen saattaa kuitenkin olla juuri se asia, jonka avulla jaksamme uurastaa päivästä toiseen ja luottaa siihen, että työllämme on merkitystä paremman maailman rakentamisessa.

Ottakaamme siis ilolla vastaan uusi lukuvuosi ja nauttikaamme yliopistojemme avajaisista ja muistakin lukuvuoden aikana järjestettävistä juhlista! Kyllä se arki koittaa niidenkin jälkeen!

Johanna Kujala

Yrityksen johtamisen professori, Tampereen yliopisto. Professoriliiton varapuheenjohtaja.

Lue lisää kirjoittajalta