Digityökaluja vai toiminnan ohjausta?

Professoreiden – kuten monien muidenkin – arki on digitalisoitunutta. Käytämme työssämme sekä työnantajamme että monien muiden organisaatioiden tietojärjestelmiä. Digiympäristöämme suunnittelevilla ei tunnu olevan juuri aavistusta tästä runsaudesta. Välillä voi tuntea jäävänsä järjestelmätsunamin alle, kun väsynyt mieli yrittää muistaa, mihin järjestelmään mikäkin asia kuuluu. Tätä kirjoittaessa ajattelin mainita esimerkkinä järjestelmän, johon nykyään ennen rahoitushakemusta on kirjattava hankkeen budjetti hyväksyttäväksi. Esimerkki osoittautui osuvaksi: koska olen viime aikoina hakenut rahoitusta harvakseltaan, jouduin pitkään etsimään järjestelmän nimeä. Muistatko sinä sen suoralta kädeltä? Tai ehkä muistat tämän, mutta joku toinen harvemmin tarvitsemasi unohtuu.

Harmaimpina hetkinä yliopisto on ollut digi-Leviatan. Olen valittanut kollegoille liiallista digikuormaa etenkin silloin, kun taloushallinto ja opetushallinto ovat yhtä aikaa lanseeranneet logiikaltaan uuden ja keskeneräisen oloisen järjestelmän, kirjaston säestäessä jollain omallaan. Samaan aikaan tutkimusrahoituksen hakujärjestelmät ja asiantuntijatehtävät muihin yliopistoihin ja kansainvälisesti vaativat kukin vuorollaan uuden järjestelmän opettelua.

Digiähky voi synnyttää haluttomuutta opetella esimerkiksi uusia projektinhallinnan työkaluja sekä tunteen, että jälleen yksi aiemmin hallinnossa hoidettu asia siirtyy osaksi omaa työtä. Mutta onko kyse jostain suuremmasta?

Tietojärjestelmät paitsi arjen myös työn logiikan käsikirjoittajina

Analysoidessani kliinistä työtä tekevien lääkäreiden haastattelupuhetta arkea kuormittavista asioista kiinnitin huomiota heidän tapaansa puhua digijärjestelmiin liittyvistä ärsytyksistä. Sosiologian näkökulmasta arkisten murheiden kuvauksista erottui myös syvempi huoli. Etenkin kokeneet lääkärit havaitsivat, miten tietojärjestelmät muuttivat terveydenhuollon toimintaa tavalla, joka uudelleenmääritteli lääkäreiden työtä.

Haastatellut kuvasivat myös, miten potilaat tunnistavat tietokoneen jo ajat sitten tulleen kolmanneksi lääkärin ja potilaan kohtaamiseen – jopa niin, että ”lääkäri hoitaa sitä konetta”. Lääkärit kuvasivat tietojärjestelmien työtä ja työnkulkuja muokkaavaa vaikutusta yleisesti pakottavaksi. Järjestelmien kasvokkaisia kohtaamisia vähentävää vaikutusta eräs kokenut lääkäri aineistossani kuvasi ”kaukoputkimedisiinaksi”.

Lääkäreissä toiminnanohjauksen sanelema uusi kulttuurinen käsikirjoitus (näin sitä sosiologina jäsensin) herätti huolta siitä, että entistä useammin suhde potilaaseen jäisi rakentumatta ja siten jotain lääkärin itsensä kannalta arvokasta menetettäisiin.

Miten digijärjestelmät käsikirjoittavat professoreiden työtä?

Lääkäreiden kokemuksia tarkastellessani aloin pohtia, miten tietojärjestelmät käsikirjoittavat professorityötä. Toiminnanohjausjärjestelmiä harvoin markkinoidaan tällä nimellä meille itsenäisyydestämme ylpeille loppukäyttäjille, mutta saatamme silti tunnistaa, että ne ohjaavat toimimaan hallinnon kannalta sujuvasti.

Taloushallinnosta HR:ään ulottuva SAP on toki pääosin viisasta julkisten varojen käyttöä. On hienoa, että esimerkiksi sisäisen postin kuorissa kiertävät laskut ovat vain vanhimman polven muisto. Digi-infra ulottuu kuitenkin myös työmme keskeisiin ytimiin, kuten suhteisiin opiskelijoihin ja tutkijoihin.

Esimerkiksi SISU-opintotietojärjestelmää kuvataan usein opiskelijan arjen työkaluksi, jonka kautta opiskelijat ovat suhteessa yliopistoon. Mekin käytämme näitä samoja järjestelmiä. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, miten ne jo ohjaavat omaa työtä ja työn ydinsuhteita.

Sirpa Wrede

Sosiologian professori, Helsingin yliopisto

Lue lisää kirjoittajalta