Mitä arvopohjainen realismi tarkoittaisi yliopistokontekstissa?

Presidentti Alexander Stubb esitteli vaalikampanjansa aikana suomalaisille uuden käsitteen – arvopohjainen realismi. Perusteluksi ymmärsin kansainvälisessä politiikassa tapahtumassa olevan muutoksen ja sen tunnustamisen. Siitä tulee tuo realismi. Arvojen, joita Stubb myös määritteli, on tarkoitus luoda kestävää linjaa Suomen etujen ajamisessa. Realismi ja arvopohjaisuus politiikan ideaaleina ja toiminnan perustoina on totuttu näkemään erillisinä, vaihtoehtoina. Alkuun tälle yhdistelmäkäsitteelle siksi vähän naureskeltiinkin, ja ihmeteltiin, mitähän tuo käytännössä tarkoittaa. Kenties jotain kameleonttimaista, opportunistista, tuuliviiriä, johon ei perinteisesti olla totuttu.

Liikkeenjohdon etiikan tutkimuksessa on määritetty jotakin vastaavaa. Ongelmaksi liiketoiminnassa on osoittautunut aika ajoin ilmenevä lainsäädännössä olevien ’porsaanreikien’ hyödyntäminen. Pieni joukko ’realisteja’ hyötyy ja aiheuttaa paljon harmia suuremmalle joukolle, lakeja rikkomatta. Suuren mittakaavan väärinmenettelyt saavat kuitenkin huomiota, jolloin ongelmaa on yleensä pyritty korjaamaan lainsäädäntöä muuttamalla. Silti ongelmat toistuvat. On siis ymmärretty, että pelkkä lainsäädännön ja muiden normien mukaisuus ei riitä eettisen tai kuten tänä päivänä sanotaan, vastuullisen tai kestävän, toiminnan perustaksi. Rinnalle tarvitaan organisaation integriteetin johtamista.

Johtajilla on mahdollisuus vaikuttaa organisaation toiminnan kestävyyteen. Lähtökohtana tälle pidetään johtajan omien arvojen tunnistamista ja eksplisiittistä määrittelyä. Arvot eivät voi siis olla toiminnasta irrallista, todellisuudelle vierasta tyhjänpuhuntaa, vaan kova perusta johtamiselle. Johtaja saattaa joutua tilanteisiin, joissa johdettavan organisaation arvot eivät vastaa omia arvoja. Silloin johtajan on taivutettava organisaatio johtajan määrittelemien arvojen noudattamiseen. Keinoina toimivat tässäkin organisaation arvojen ja filosofian, tavoiteltavan toimintatavan ja kieltojen viestintä, valvonta ja joskus myös rangaistukset. Arvot auttavat kestävien ratkaisujen löytämisessä muuttuvissa ja aidosti uusissa tilanteissa, kaikilla organisaatiotasoilla.

Olisiko arvopohjaiselle realismille tarvetta tämän päivän yliopistokontekstissa? Mitä se tarkoittaisi? Kysymykset herättävät monia ajatuksia. Yliopistoissa on monenlaista johtoa. On vertikaalista johtoa, joka asettaa tavoitteita, allokoi resursseja ja määrittää yliopiston sisäisiä hallinnollisia määräyksiä. Professorit edustavat useimmiten keskijohtoa ja toimivat yliopistohierarkian ja omien tieteenalojensa risteyksessä. Missä on yliopisto- ja tiedepolitiikan paikka ja tila? Ja missä Suomen yliopistoyhteisöjen arvopohja määrittyy? Itsestäänselvästi yliopistopolitiikka kuuluu ainakin yliopiston ylimmän johdon tehtäviin, mutta myös alakohtaiselle ja laajemmin osallistuvalle yliopistopolitiikalle on varmasti tarvetta. Professorit ovat vähintäänkin omien alojensa tiedepolitiikan ja tiimiensä toimintakulttuurin avainhenkilöitä, mutta onko se riittävästi tunnistettu osaksi yliopistojen johtamista?

Entä mitä on realismi? Ja arvaamattomasti muuttuvat tilanteet yliopistojen johtamisessa? Johtajan henkilökohtaisen integriteetin vaatimuksiin kuuluu, että ei puhu yhtä ja tee toista, tunnistaa ja toimii tosiasioiden pohjalta. Yllätykset oman yliopiston taloudessa, tutkimusrahoituksen politiikkaohjauksessa ja lisääntyvästi myös kansainvälisessä politiikassa luovat kasvavaa epävarmuutta. Olisiko realismia tunnistaa tosiasioita, joita liittyy vaikkapa paikoittain hillittömästi kasvaneeseen opiskelija–opettaja-suhteeseen, kokonaistyöaikaan ja tiedejulkaisemisen kasvaviin vaatimuksiin tai yliopistourien houkuttelevuuteen, palkkakehitykseen, työsuhteiden varmuuteen ja tenure trackien pitkäaikaisiin terveysvaikutuksiin? Tai korkeakoulukonsernien muodostamisen buumi ja duaalimalli, mitä on tekeillä? Maamme kokoon ja yliopistojen resursseihin suhteutettuna olemme, tähän saakka, onnistuneet loistavasti. Tulevaisuuteen liittyy paljon epävarmuuksia, joiden kohtaamiseen tarvitaan ketterää kestävyyttä.

Palatkaamme hetkeksi takaisin maailmanpolitiikan näyttämöille, jossa presidentti Stubb on saanut ennennäkemätöntä näkyvyyttä. Hänen toiminnassaan arvopohjaiseen realismiin näyttää kuuluvan tietynlainen rohkeus puolustaa länsimaisia arvojamme, mutta pragmaattisesti, valitsemalla kulloinkin tarkoin liittolaiset ja taistelut, joihin realistisesti kannattaa osallistua. Kaikkia arvoja ei ehkä kannata puolustaa samanaikaisesti. Joskus on syytä olla myös hiljaa. Arvopohjaiselle realismille ei enää naureskella. Hyvin se näyttää käytännössä toimivan. Miten tämä soveltuisi suomalaiseen yliopistokontekstiin ja Professoriliiton toimintaan nykytilanteessa?

Professoriliitolle on aina ollut tärkeätä puolustaa tieteellistä vapautta, taidetta ja muuta sivistystä. Puolustamme meille tärkeitä arvoja edunvalvontatyöllä, joka koskee jäsentemme tieteellisten ja ammatillisten pyrkimysten edistämistä, yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta. Valitettavasti työsuunnitelmaan kirjatut tunnit kertovat vähenevistä mahdollisuuksista tehdä tiedettä ja samalla työsuhteisiin liittyvä epävarmuus on lisääntynyt. Siis enemmän tutkimusaikaa, varmuutta työsuhteisiin ja lisää palkkaa professoreille tarvitaan. Arvostuksen kova mittari on palkkaus. Tieteen vaikuttavuuden lisäys saadaan työjärjestelyillä, jotka lisäävät tutkimusajan osuutta kokonaistyöajasta, mahdollistavat työn pitkäjänteisyyden ja huippututkimuksen edellyttämän riskinoton. Arvojemme puolustamiseen kuuluu myös vuorovaikutus tiedeyhteisön ja muun yhteiskunnan välillä. Arvot määrittävät toiminnallemme kestäviä päämääriä, mutta onko arvoympäristössä tapahtunut jotain sellaisia muutoksia, jotka vaatisivat Professoriliitolta enemmän huomiota?

Tunnistamme realiteetit, kuten julkiseen rahoitukseen liittyvät säästöpaineet, lisääntyvän politiikkaohjauksen, varjoissa kytevän kulttuurisodan, yliopistojen rahoitus- ja hallintomallien ongelmat, kansainvälisen kilpailun ja digitalisaation vaikutukset. Tuottavuuden ja tehokkuuden parantaminen on tärkeätä, mutta professorin työ ei ole ’lapiotyötä’, vaan vaikeiden ongelmien ratkaisua, keksimistä, kultivointia ja innostamista. Suomessa on keskitytty liikaa input-output- laskentaan, mutta eikö julkaisufoorumeiden lisäksi myös laajemmalla vaikuttavuudella ja edistysaskeleista ja hyödyistä kertovilla kertomuksillakin ole väliä? Joskus ’häntä heiluttaa koiraa’. Usein ’sitä saa, mitä mittaa’. Aktiivinen toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten seuraaminen ja vuorovaikutus paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti auttaa näkemään muutosten tarpeita ja huomioimaan tämän käytännön toiminnassa. Strategiatyömme on parhaillaan käynnissä.

Jukka Pellinen

Johdon laskentatoimen professori, Jyväskylän yliopisto; Professoriliiton valtuuston puheenjohtaja

Lue lisää kirjoittajalta