Tutkimuksen turvallisuus – uusi näkökulma vai vanha vastuu uudessa valossa?

Viime kuukausina moni suomalainen tutkija on pysähtynyt tietoisesti ja perusteellisesti tutkimuksensa turvallisuusnäkökohtien äärelle. Näin kävi myös minulle, kun laadin tämän vuoden Suomen Akatemian talvihaun hakemustani. Tutkimusturvallisuutta olin toki arvioinut jatkuvasti aiemminkin oman tutkimusaihepiirini takia, mutta nyt sen käsittelylle annettiin aivan uudenlaista painoa. Tutkimusturvallisuuden arviointi ei ollut vain sivulause haun ohjeistuksessa, vaan oma erillinen liitteensä, joka tuli kirjoittaa huolellisesti ja harkiten.

Insinööritieteilijänä uusi vaatimus ei varsinaisesti yllättänyt, sillä olen jo pitkään tutkinut ja kehittänyt kaksoiskäyttöteknologioita, kuten satelliittipaikannusta ja langattomia järjestelmiä, jotka palvelevat yhtä lailla siviili- kuin puolustussektoriakin ja kriittistä infrastruktuuria. Kaksoiskäyttöisyys on näillä aloilla arkea, ei poikkeus, mikä väistämättä tuo tutkijan turvallisuuskysymysten äärelle. Silti huomasin, että kun tutkimusturvallisuutta pyydettiin pohtimaan hankehakukontekstissa systemaattisesti ja kirjallisesti, se pysäytti tarkastelemaan aihetta entistä analyyttisemmin ja monipuolisemmin. En voinut enää tyytyä siihen, että tokihan me nämä asiat huomioimme, vaan jouduin konkretisoimaan, mitä vastuullinen toiminta tarkoittaa juuri meidän hankkeessamme – pohtimaan, mitä tarkalleen ottaen tarkoitan vastuullisella kansainvälisyydellä, tutkimuksen avoimuudella tai riskien hallinnalla juuri omassa tutkimusympäristössäni.

Erillinen turvallisuusliite teki yhdestä taustalla olleesta teemasta hyvin näkyvän. Samalla se muistutti siitä, että tutkimuksen turvallisuus ei ole jotain vierasta, ulkoapäin tullutta kontrollia, vaan osa sellaista vastuuta, joka tutkimusyhteisöllä on aina ollut, mutta nyt vain aiempaa jäsennellymmin ja tietoisemmin.

Turvallisuus ei ole avoimuuden vastakohta

Viime aikojen keskusteluissa tutkimuksen turvallisuudesta on ollut havaittavissa huolta siitä, miten tämä uusi painotus suhteutuu tieteen avoimuuteen ja akateemiseen vapauteen. On herännyt kysymyksiä siitä, että rajoitetaanko turvallisuuspuheella ja -käsittelyllä tutkimuksen avoimuutta, hidastetaanko kansainvälistä yhteistyötä tai kavennetaanko jopa kaupallistamisen mahdollisuuksia. Nämä ovat hyvin konkreettisia pohdintoja esimerkiksi silloin, kun teknologialla voi olla merkittävä kaksikäyttöpotentiaali.

Omassa talvihaun hakemuksessani turvallisuusarvio nosti esiin itselleni erityisesti kaksi laajempaa pohdinnan kohdetta: tutkimuksen vaikuttavuuden ja kaupallistamisen sekä kansainvälisen yhteistyön laajuuden ja kumppanivalinnat. Kaksoiskäyttöteknologioissa, kuten oman tutkimukseni ytimessä paikannussignaalien häiriöiden hallinnassa tai autonomisten järjestelmien tilannekuvassa, tutkimuksen tulokset voivat jalostua sekä turvallisuutta parantaviksi siviiliratkaisuiksi että strategisesti herkiksi teknologioiksi. On ymmärrettävää, että tällaisessa ympäristössä herää huoli siitä, kaventaako tiukempi turvallisuustarkastelu yritysyhteistyötä ja voiko se jopa vähentää innovointia.

Oman pohdintani lopputulos oli kuitenkin yllättävän myönteinen. Kun riskejä tarkasteli rauhassa ja systemaattisesti, myös tutkimuksen kaupallinen arvo ja hyödynnettävyyspotentiaali alkoivat hahmottua selvemmin. Pohdinnan ytimessä oli, mitä voimme jakaa täysin avoimesti, mitä ehkä viivästetysti tai rajatummin, ja mitä ei ole syytä kuvata yksityiskohtaisesti julkisissa dokumenteissa. Näistä ei tullut esteitä suunnitellulle yhteistyölle, vaan pikemminkin kehikko, jonka puitteissa yhteistyötä voi tehdä pitkäjänteisemmin ja vastuullisemmin.

Myös kansainvälisen yhteistyön osalta turvallisuusarvio ohjasi tarkentamaan kysymyksiä, joita olin aiemmin pohtinut yleisemmällä tasolla avoimen tieteen ja tutkimusetiikan käsitteiden kautta. Nyt oli mietittävä konkreettisemmin, mitkä kumppanit sopivat mihinkin osaan hanketta, millä tasolla tietoa on tarkoituksenmukaista jakaa ja millaisia sopimuksellisia ja käytännön rajoja tarvitaan, jotta yhteistyö olisi sekä vaikuttavaa että turvallista. Vastauksia ei löydy välttämättä yhdellä istumalla, varsinkaan hakuvaiheessa, mutta jo se, että kysymyksiä pitää asettaa aikaisessa vaiheessa, on tärkeä muutos. Turvallisuusarvio voi auttaa jäsentämään suunniteltua yhteistyötä niin, että tavoitteet ja rajat ovat kaikille osapuolille selvempiä.

Insinööritieteissä turvallisuus on moniulotteista

Teknisillä aloilla turvallisuus ei rajoitu siihen, kuka on yhteistyökumppani tai mihin teknologiaa voidaan käyttää. Turvallisuus kytkeytyy myös datan eheyteen ja luotettavuuteen, järjestelmien häiriönsietoon, viestintään ja avoimeen julkaisemiseen sekä siihen, miten algoritmeja voidaan mahdollisesti käyttää väärin. Esimerkiksi omassa satelliittipaikannuksen ja langattomien järjestelmien tutkimuksessani kysymys ei ole vain siitä, miten hyvin järjestelmä toimii hyvissä oloissa, vaan myös siitä, mitä tapahtuu, jos sitä häiritään, jos signaaleja jäljitellään tai jos tuloksia yritetään manipuloida.

Kun akatemiahakemuksen turvallisuusarvio keskittyi kriittisiin teknologioihin, kaksoiskäyttöpotentiaaliin ja kumppaniriskeihin, huomasin itse pohtivani, mitä kaikkea jää tämän kehyksen ulkopuolelle ja silti vaikuttaa tutkimusturvallisuuteen olennaisesti. Datanhallinnan käytännöt, tutkimusryhmän osaaminen riskien tunnistamisessa, viestinnän vastuut sekä nuorten tutkijoiden tukeminen muodostavat keskeisen, mutta usein näkymättömäksi jäävän osan tutkimusturvallisuutta.

Viime vuosien geopoliittinen kehitys, teknologisen kilpailun kiristyminen, väärän tiedon levittäminen, dataintensiivisten menetelmien räjähdysmäinen yleistyminen ja siihen liittyvät tekoälyn mahdollistamat uudenlaiset riskit ovat muuttaneet tutkimuksen toimintaympäristöä merkittävästi. Tällaisessa tilanteessa tutkimuksen turvallisuus on tapa katsoa sitä, miten ja millaisessa maailmassa tiedettä tehdään. Turvallisuusarvioissa olisi jatkossa mielestäni tarpeen tehdä nykyistä näkyvämpi tila myös tekoälylle. Pitäisi kysyä, millaisia päätöksiä annamme mallien tehtäväksi, millä aineistoilla malleja koulutetaan, miten varmistamme, etteivät tulokset ole manipuloitavissa ja kuka kantaa vastuun, jos malli ohjaa päätöksentekoa tavoin, joita emme alun perin tarkoittaneet.

Nämä kysymykset ovat toki jo nyt arkea monilla tutkimusaloilla, joissa kehitetään uusia ratkaisuja esimerkiksi häiriönsiedolle, autonomisille järjestelmille tai tilannetietoisuudelle. Tässä yhteydessä tutkimusturvallisuus kytkeytyy yhä vahvemmin myös huoltovarmuuteen ja teknologiseen omavaraisuuteen. Turvallisuusarvio voi parhaimmillaan myös auttaa tunnistamaan, missä kotimainen osaaminen on erityisen tärkeää ja milloin tarvitaan laajaa kansainvälistä verkostoa.

Tutkijaa ei saa jättää yksin

Yksi viimeaikaisten keskustelujen tärkeimmistä viesteistä on ollut se, ettei yksittäistä tutkijaa saa jättää yksin turvallisuuskysymysten kanssa. Kun hakijoilta odotetaan, että he tunnistavat ja arvioivat kumppaniriskit, kriittiset teknologiat, kaksoiskäyttöpotentiaalin ja muut tutkimusturvallisuuden ulottuvuudet, on myös oltava tukea. Tutkijoiden on saatava selkeitä ohjeistuksia ja tukipalveluja aiheeseen organisaatioiltaan. Tämä koskee erityisesti uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita. Heille tutkimusturvallisuus voi helposti näyttäytyä abstraktina tai kaukaisena teemana, kunnes vastaan tulevat ensimmäiset sopimusneuvottelut, aineistojen siirrot, laitehankinnat tai yhteistyötahon taustojen arviointi.

Tällaisissa tilanteissa olisi hyvä, että turvallisen ja vastuullisen toiminnan perusperiaatteet olisivat jo osa tutkimusarkea, eivät hätäratkaisuja. Siksi en pidä lainkaan liioiteltuna ajatusta, että tutkimusturvallisuus sisällytettäisiin tohtorikoulutettavien pakollisiin sisältöihin samaan tapaan kuin datanhallinta ja avoin tiede. Turvallisuuslukutaito ei ole vain turvallisuusaloilla työskentelevien tutkijoiden erityisosaamista, vaan osa modernia tutkijuutta. Se ei tarkoita epäluuloa kaikkea uutta kohtaan, vaan kykyä arvioida omaa tutkimusta suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.

Niin avointa kuin mahdollista – niin hallittua kuin välttämätöntä

Paras tutkimus syntyy edelleen kansainvälisen, avoimen yhteistyön kautta. Tässä mielessä mikään ei ole muuttunut. Se, mikä on muuttunut, on ympäröivä maailma. Turvallisuus ei ole avoimuuden vastakohta, vaan sen edellytys. Kun riskit tunnistetaan ja niitä hallitaan, yhteistyö on vahvempaa, kestävämpää ja ennakoitavampaa. Samalla tutkimuksen arvo ja sovellettavuus voivat kasvaa entisestään, ja myös kaupallistamisen polut voivat selkeytyä, kun rajat, vastuut ja odotukset on mietitty etukäteen.

Uusi tutkimusturvallisempi suunta on avoin tiede, jossa riskit on tunnistettu ja hallinnassa. Pitkään pinnalla ollut ajatus “niin avointa kuin mahdollista, niin suljettua kuin välttämätöntä” tiivistää tämän hyvin. Turvallisuuden huomioiminen ei siis ole uusi vaatimus, vaan tämän ajan tapa tehdä näkyväksi ne periaatteet, joihin vastuullinen tutkimus on aina perustunut.

Olen itse kokenut, että erillinen turvallisuusliite oli tervetullut mahdollisuus pysähtyä oman tutkimuksen ytimen äärelle. Mitä teemme, kenen kanssa, millaista vaikuttavuutta tavoittelemme ja millaisia arvoja tutkimuksemme kantaa. Turvallisuus ei näin ymmärrettynä rajoita tutkimusta vaan voi tehdä siitä selkeämpää, vaikuttavampaa ja pitkällä aikavälillä kestävämpää.

Heidi Kuusniemi

Langattomien järjestelmien professori, Tampereen yliopisto. Vuoden Professori 2025.

Lue lisää kirjoittajalta