Tutkimusta edistävät voimat – kilpailua ja yhteistyötä yhtä aikaa

Elokuun alussa siirryin yhdestä yliopistosta toiseen. Tämä muutos on saanut minut pohtimaan akateemisen yhteistyön ja verkottumisen merkitystä tilanteessa, jossa yliopistot kilpailevat keskenään yhä voimakkaammin – opiskelijoista, henkilöstöstä, tutkimusrahoituksesta ja tuloksista. Olen jo pitkään toiminut dosenttina useassa yliopistossa ja tehnyt laajasti opetus- ja tutkimusyhteistyötä eri yliopistojen ja tutkimuslaitosten välillä. Nyt sain dosentuurin myös entiseen työnantajayliopistooni, mikä mahdollistaa yhteistyön jatkumisen entisen työyhteisöni kanssa.

Minulle dosentuuri on aina ollut väline tuoda oma osaamiseni yliopiston käyttöön niin opetuksessa, hankeyhteistyössä kuin myös osaajien kokoamisessa yli organisaatiorajojen. Tutkimus ja yhteiskunnalliset haasteet eivät pysähdy hallinnollisiin rajoihin. Samalla on selvää, että yliopistosta toiseen siirtymiseen liittyy herkkyyksiä. Niitä ruokkii avoin kilpailutilanne, joka nousi jälleen esiin kesällä julkaistussa Suomen korkeakoulut 2025 -raportissa. Raportin “kuntotesti” ja rankingit vertailivat korkeakouluja muun muassa tutkinnoista ja julkaisuista. Yliopistot elävät jatkuvan vertailun ja kilpailun paineessa. Siirtyminen kilpailevien yliopistojen välillä voi herättää kysymyksiä lojaliteeteista, käynnissä olevien hankkeiden jatkumisesta ja verkostojen jakautumisesta. Tutkijan näkökulmasta tämä on kuitenkin ennen kaikkea mahdollisuus rakentaa siltoja yli organisaatiorajojen ja tehdä yhdessä enemmän.

Coopetition – yhteistyötä kilpailun keskellä

Kauppatieteiden kollegoiltani olen oppinut käsitteen coopetition, joka kuvaa yritysmaailmassa esiintyvää yhteistyön ja kilpailun vuorovaikutusta. Mielestäni tämä ilmiö on yhä ajankohtaisempi myös yliopistomaailmassa. Tämä yhteistoiminnallinen kilpailu voi parhaimmillaan synnyttää ratkaisuja, joita yksittäinen toimija ei yksin pystyisi tuottamaan. Tutkimuksessa perinteinen keskittyminen yksittäisiin hankkeisiin on viime vuosina vähitellen väistynyt ja tilalle on tullut painotus laajempaan tiimipohjaiseen yhteistyöhön, usein motolla “yhteistyöllä kilpailukykyä”. Tämä ajattelutapa korostaa, että kilpailu ei sulje pois yhteistyötä – päinvastoin, ne voivat tukea toisiaan.

Yhteistyön ja kilpailun hyödyt

Yhteistyö tuo yhteen tutkijoita eri aloilta, mikä mahdollistaa uusien näkökulmien ja ratkaisujen syntymisen. Monitieteinen lähestymistapa voi avata ovia tutkimuskysymyksiin, joita ei olisi mahdollista ratkaista yhden tieteenalan sisällä. Resurssien, kuten rahoituksen ja osaamisen, yhdistäminen mahdollistaa laajempien ja kunnianhimoisempien tutkimushankkeiden toteuttamisen. Yhteisjulkaiseminen laajentaa akateemisia verkostoja ja kasvattaa tutkimuksen vaikuttavuutta.

Kilpailu puolestaan kannustaa korkeatasoiseen tutkimukseen, ja voi varmistaa, että lupaavimmat hankkeet saavat rahoitusta, kuten toki myös voi vauhdittaa tutkijoiden uralla etenemistä. Arvostettujen julkaisujen ja rahoituspäätösten kautta kilpailu tuo esiin ne tutkimusideat, joilla on potentiaalia kantaa pitkälle. Olen itsekin huomannut, että merkittävimmät tutkimushankkeet ja vaikuttavimmat julkaisut ovat syntyneet nimenomaan yliopistojen ja tutkimuslaitosten välisen laajan yhteistyön kautta. Yhteistyön ja kilpailun välinen jännite ei siis ole itsessään negatiivinen asia. Ratkaisevaa on löytää tapa hyödyntää molempien hyödyt niin, että kumpikaan ei tukahduta tieteen edistymistä.

Verkostoitumisen välttämättömyys

Yksittäinen yliopisto ei enää pysty yksin rakentamaan riittävän vahvaa kilpailukykyä. Tämä näkyy myös EU:n kilpailukykykompassissa, jossa korostetaan korkeakoulujen yhteenliittymien tukemista innovaatioiden, huippuosaamisen ja korkeatasoisten taitojen saatavuuden parantamiseksi. Verkostot ovat välttämättömiä. Tämä näkyy muun muassa akateemisten yhteisjulkaisujen voimakkaassa kasvussa sekä kansainvälisten yhteistutkimushankkeiden lisääntymisessä.

Kansainvälisiä hankkeita tehdään tyypillisesti kymmenien organisaatioiden verkostoissa, joissa jokaisella voi olla oma erityisosaamisensa. Tämä on avannut aivan uusia mahdollisuuksia, mutta myös tehnyt yhteistyöstä välttämättömyyden. Myös opetuksessa yhteistyö on lisääntynyt digitaalisten työkalujen avaamien mahdollisuuksien myötä. Avoimen tieteen nousu on edistänyt tätä kehitystä entisestään – avoin tiede mahdollistaa laajemman yhteistyön ja samalla yksilöllisen tunnustuksen tutkijan panoksesta.

Tasapaino yhteistyön ja kilpailun välillä ratkaisee

Kilpailu ja yhteistyö ovat aina olleet osa akateemista maailmaa. Ilman kilpailua opiskelijoista, henkilöstöstä, rahoituksesta ja ideoista, ja ilman yhteistyötä hankkeiden ja ohjelmien, tutkimustulosten ja infrastruktuurien kehittämisessä, tiede ei olisi edennyt. Nykyään yksittäinen tutkija ei enää voi saavuttaa merkityksellisiä tuloksia ilman yhteistyötä: oman yliopiston sisällä, kollegoiden kanssa kansallisesti tai kansainvälisissä verkostoissa.

Kilpailun ja yhteistyön oikea tasapaino on tie, joka johtaa sekä yksilön että yhteisön menestykseen ja sen myötä koko tieteen ja innovaatiokyvyn vahvistumiseen. Tämä pätee riippumatta siitä, mitä rankingit kertovat – ja osin myös niiden ansiosta. Tasapainon merkitys korostuu entisestään, kun yliopistojen hakijamäärät pienenevät, kansainvälinen kilpailu kovenee ja tutkimusrahoitus keskittyy yhä suurempiin konsortioihin. Yliopistot kilpailevat, mutta tiede voittaa vain, jos teemme yhteistyötä. Tulevaisuuden menestys rakentuu kyvystä yhdistää kilpailun terävyys ja yhteistyön voima. Kun osaaminen, luottamus ja yhteiset tavoitteet kohtaavat, syntyy jotain suurempaa kuin osiensa summa.

Heidi Kuusniemi

Langattomien järjestelmien professori, Tampereen yliopisto. Vuoden Professori 2025.

Lue lisää kirjoittajalta